Huuhkajiin tyrkyllä oleva Naatan Skyttä on suorittanut siirtonsa 1. FC Kaiserslauternin riveihin. Pikkuhuuhkajien EM-kisajoukkueen kirkkaimpiin tähtiin lukeutunut 23-vuotias kertoo, mikä sai hänet valitsemaan saksalaisen perinneseuran uudeksi osoitteekseen.
Loistavan kauden ranskalaisessa USL Dunkerquessa pelannut Skyttä herätti Kaiserslauternin kiinnostuksen jo hyvissä ajoin tänä kesänä. Vaikka kosiskelijoita löytyi tiettävästi aina Espanjan La Ligasta saakka, veti Kaiserslautern pisimmän korren houkutellessaan nuoren suomalaistähden itselleen.
– Nyt on kiva hymyllä, kun saimme kaiken vihdoin maaliin. Tämä oli aika pitkä prosessi, joten täytyy kiittää kumpaakin seuraa siitä, että saimme homman toimimaan, Skyttä kertoi MTV Urheilulle.
– Tämä siirto tuntui tähän kohtaan oikealta askeleelta. Kaiserslautern osoitti eniten kiinnostusta ja todella halusivat minut tänne. Olen saanut todella hyvän kuvan niin seurasta kuin tästä yhteisöstä. Lopulta päätös oli helppo.
Ylöjärveltä kotoisin oleva Skyttä on innoissaan uudesta haasteestaan Kaiserslauternin väreissä. Takavuosien menestysseura on Saksan nelinkertainen mestari, joka voitti edellisen pääsarjamestaruutensa vuonna 1998. Kotiottelunsa se pelaa lähes 50 000 katsojaa vetävällä Fritz-Walter-Stadionilla.


