Vielä toukokuun puolivälissäkin on näköpiirissä kylmää ilmaa.
Perjantaina julkaistu Euroopan keskuksen (ECMWF) kuukausiennuste ei ole mieluinen auringosta ja lämmöstä pitäville.
Kuukausiennusteen alkupuoliskolla sää on vuodenaikaan nähden kylmä.
– Tätä et ehkä halunnut tietää, mutta kevään eteneminen tyssää nyt mahdollisesti pidemmäksikin aikaa ja ilmassa on vielä monin paikoin talvisia elementtejä, kirjoittaa MTV:n meteorologi Marku Mäntykannas Forecan blogissaan.
Mäntykankaan mukaan takatalvia voi koittaa vielä toukokuussakin.
Lue myös: Lähes koko maassa viikonloppuna huono ajokeli
Vappuviikonlopun sää näyttää epävakaiselta
Ensi viikolla Suomessa ja Pohjois-Euroopassa pyörii kylmän ilman matalapaineita, ja lämpötila on 3–6 astetta tavallista kylmempää.
– Ne työntävät meille koleaa ilmaa Jäämereltä ja on mahdollista, jopa todennäköistä, että lunta ja räntää sataa ajoittain eteläistä Suomea myöden, Mäntykannas kirjoittaa.
Vappuviikonlopun sää näyttää kuukausiennusteen perusteella epävakaiselta, kuurosateita voi tulla ja ilma on viileää. Lunta ja räntää voi sataa erityisesti öisin.
Sää on kuitenkin tavanomaista kuivempaa maan länsi- ja pohjoisosassa. Etelässä ja idässä sademäärä on lähellä tavanomaista.
