Piispa Teemu Laajasalo: Talousasioiden penkominen on ollut raskas prosessi – "Haluan ottaa kritiikin vastaan nöyrästi"

Teemu Laajasalo: Talousasioiden penkominen on ollut raskas prosessi 8:32

Helsingin piispa ja Kallion seurakunnan entinen kirkkoherra Teemu Laajasalo myöntää, että hänen edellisessä virassaan hoitamistaan talousasioista julkisuuteen noussut kohu on ollut raskas prosessi. Ajojahdiksi hän ei sitä kuitenkaan kutsu. Laajasalo oli vieraana aamun Huomenta Suomessa ja kommentoi myös muun muassa tasa-arvokysymyksiä.

Laajasalon talousasiat ovat olleet otsikoissa tammikuun alkupuolelta lähtien. Helsingin seurakuntayhtymä tilasi lopulta ulkopuolisen selvityksen seurakuntien johdon luottokortinkäytännöistä ja matkalaskuista vuodelta 2017, ja Laajasalon osalta selvitys tehtiin vuosilta 2013–2017.

Laajasalo sai selvityksessä pääosin puhtaat paperit lukuun ottamatta kahta liian korkeaa majoituskustannusta.

– On ilmeistä, että kirkon rahoja pitää hoitaa huolellisesti ja läpinäkyvästi. Selvityksessä on huomio siitä, että olen ollut myös huolimaton. Yhtäältä olen helpottunut ja tyytyväinen, toisaalta, haluan ottaa kritiikin vastaan nöyrästi enkä selittää sitä pois, Laajasalo sanoo.

Talousasiat nousivat julkisuuteen alun perin hiippakuntavaltuuston puheenjohtajan Johanna Korhosen laatiman muistion myötä. Laajasalo kertoo, että hänen ja Korhosen välit ovat asialliset.

– Emme tapaa kovin usein, mutta kun tapaamme, ihan normaalisti tervehdimme ja hoidamme asioita yhdessä.

Kirkossa pitäisi puhua yhdestä yhteisestä virasta

Tänään tulee kuluneeksi tasan kolmekymmentä vuotta siitä, kun Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ensimmäiset naispuoliset papit vihittiin virkaansa. Laajasalon mielestä kolmekymmentä vuotta tuntuu yhtäältä pitkältä ja lyhyeltä ajalta.

– Minulla on ollut naispuolisia kollegoja, mentoreja ja ohjaajia koko urani ajan. Samanaikaisesti kuitenkin luulen, että monet joutuvat yhä tulemaan vähätellyiksi ja epäillyiksi sukupuolensa takia.

Laajasalon mielestä olisi hyvä suuntaus, jos kirkossa puhuttaisiin nais- ja miespappien sijaan yhdestä yhteisestä virasta.

Tasa-arvokysymyksiin liittyen Laajasalo kertoo myös olevansa sen kannalla, että kirkko alkaisi vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja. Kirkkoa jakava päätös pitäisi hänen mielestään kuitenkin tehdä yhdessä, jotta se olisi pysyvä ja reilu. 

– Kirkossa kaikki tapahtuu hitaasti. Tämä on hirveän huono argumentti yksittäisen parin tai ihmisen kannalta, joka asian kanssa kipuilee. Ajattelen kuitenkin, että saadaksemme yhteisen päätöksen, me tarvitsemme aikaa.

Lue myös:

    Uusimmat