Kirkossa symboleilla ja perinteillä on vahva merkitys. Viikko sitten Turun arkkihiippakunnan piispan virassa ollut Kaarlo Kalliala jätti yhtenä virantunnuksena käytetyn piispansauvan alttarille, jossa se on siitä lähtien levännyt odottamassa seuraavaa viranhaltijaa.
– Kyllä tässä nyt ymmärtää, että on osa pitkää historiaa ja monenlaisia traditioita, sanoo STT:lle Turun arkkihiippakunnan piispaksi tänään vihittävä ja piispansauvankin itselleen saava Mari Leppänen.
Traditioita hän kuitenkin rikkoo. 42-vuotias Leppänen on ensimmäinen nainen, joka nimetään arkkihiippakunnan piispaksi.
Lue myös: Turun ensimmäinen naispiispa erotettiin aikoinaan lestadiolaisliikkeestä sanomalla, ettei hän pääse taivaaseen – "Sovinto on tärkeää, vaikka en hyväksy ihmisten sulkemista ulos"
Lisäksi hän on Suomen kolmas naispiispa. Suomen ensimmäinen naispiispa, Irja Askola, toimi virassaan Helsingin hiippakunnassa vuosina 2010–2017.
Suomen ensimmäiset naispapit vihittiin virkaansa 32 vuotta sitten.
Leppänen vihittiin papiksi vuonna 2012, ensimmäisenä vanhoillislestadiolaisena naisena.
Leppänen kuitenkin etääntyi liikkeestä vihkimyksen seurauksena, sillä lestadiolaisuus ei hyväksy naispappeutta.
Papiksi vihkimisen aikoihin Leppänen sai kokea ihmisten paheksunnan. Tällä kertaa samanlaista ryöpytystä ei ole tullut.
– Varmasti monenlaista ihmiset miettivät, mutta nyt ei ole tarvinnut sitä kohdata. Olen saanut valtavasti rohkaisua, ja valinta on selvästi ollut monelle symbolisesti tärkeä, Leppänen kertoo.
Nykyään papiksi vihityistä enemmistö on naisia, virassa toimivista papeista naisia on hieman alle puolet.
