Piispa Laajasalo aikoo keskittyä Suomen hiljaisiin ja uskoo ratkaisuun homoparivihkimisessä: "Ettei kirkko hajoaisi tähän kysymykseen"

– Toivoisin, että osaisin kuunnella erityisesti niitä, jotka ovat kaikkein hiljaisimpia, kertoo vastavihitty Teemu Laajasalo MTV Uutisille.

Mitä se tarkoittaa?

– Kirkon tehtävä on aina kysyä, ketkä ovat marginaalissa, ketkä ovat syrjäytettyjä, ketkä ovat kaikkein hädänalaisimpia. Niitä pitää osata etsiä hyvin erilaisista ryhmistä. On jotain, joka on ilmeistä, mutta sitten on jotain, joka on piilossa.

Kirkkoa on kritisoitu köyhien unohtamisesta. Miten otatte tämän kritiikin vastaan?

– Itse ajattelen, että kyllä kirkko on köyhien puolella. Se näkyy siinä, että jokaikisessä Suomen seurakunnassa lakisääteisesti täytyy olla diakoni, jonka ainoa tehtävä on tehdä hyvää. Se näkyy siinä, minkälainen määrä erilaista yhteiskunnallista hyvää eri seurakunnissa tapahtuu. Mutta jos jollain on tuollainen kokemus, niin kyllä minä ajattelen, että siihen pitää myös pysähtyä ja kuulla kritiikkiä.

Miten näette tasa-arvon tilan tällä hetkellä Suomessa?

– Jos kysymykseen vastaa valta-asetelmasta, keski-ikäisenä valkoisena heteromiehenä, on jäävi vastaamaan. Käsitykseni mukaan olemme menossa hyvään suuntaan, mutta emme ole lähellekään perillä. 

Häirinnästä on puhuttu viime aikoina paljon. Minkälaisia ajatuksia tämä on herättänyt?

– On hyvin tärkeää, että kaikkeen on nollatoleranssi eli asioihin pitää puuttua. On erittäin hyvä, että on uusi henki siinä, että asioita ei siedetä. Ei ole sattumaa, että niin paljon tätä keskustelua on. Siitä, mikä aikaisemmin on ollut piilossa, halutaan puhua.

Miten näette kasvavan vähemmistön, maahanmuuttajien aseman?

–  Meillä on monia asioita ratkaistu huomattavan paljon paremmin kuin monissa muissa maissa. Kirkon näkökulma on kuitenkin se, että me emme voi sulkea ovia. Meidän tehtävä on aina olla kaikkein kurjimmassa asemassa olevan puolella.

– Voi vielä lisätä, että mielestäni Suomessa on maailman parhaimmat viranomaiset. Uskomus siihen, että viranomaiset haluavat hyvää ihmisille, on tärkeää, ja sitä meidän pitää tukea ja rohkaista.

Viittaatteko tässä paperittomien asemaan?

– Nimenomaisesti paperittomien asemaan. On tärkeää, että luotamme siihen, että on hyvä järjestys ja viranomaiset toimivat parhaalla mahdollisella tavalla ja toisaalta, kirkossa meillä pitää olla radikaalin rakkauden näkökulma, joka tarkoittaa sitä, että keneltäkään ei voida ovia sulkea.

Pitäisikö homoparien vihkiminen olla pappien omantunnon kysymys?

– Ymmärrän erityisen hyvin, että yksittäisillä papeilla on mieletön paine ja suorastaan tuska ratkaista tämä. Ajattelen, että kestävä ratkaisu on mahdollista löytää niin, että riittävä yksimielisyys saavutetaan kirkolliskokouksessa. Itse olen julkisesti ollut 20 vuotta sitä mieltä, että toivon, että vihkiminen olisi mahdollista kirkossa.

– Viime viikolla olin kirkolliskokouksessa. Olin suorastaan yllättynyt siitä keskustelusta. Kyllä siellä on selvästi melkein yhteinen käsitys siitä, että tavalla tai toisella meidän pitää päästä eteenpäin yhdessä ja tämä kysymys pitää saada ratkaistua.

Mitä tarkoitatte eteenpäin menemisellä?

– Että kirkko ei hajoaisi tai kaatuisi tähän kysymykseen, vaan tavalla tai toisella meillä olisi mahdollisuus vihkiä kirkossa, mutta toisaalta myös ne ihmiset, jotka kannattavat toista mallia, niin myös heillä olisi mahdollisuus pysyä saman kirkon sisällä. 

Tänään vietetään myös isänpäivää. Miten näette isän roolin nyky-Suomessa?

– Jokaisen vanhemman rooli on rakastaa lastaan pikkaisen enemmän kuin kukaan muu. Se on ihmeellinen, vaikea tehtävä ja lahja. Moni isä tajuaa, itse kukin meistä, että näin pitäisi toimia ja aina ei sitten ehdi tai pysty siihen. Isille on hyvä osoittaa tänään vähän armoa.