Pihla Viitalan tähdittämä Hollywood-elokuva saa jatkoa

Pihla Viitala nähtiin ainakin elokuvan ensimmäisessä osassa.Lehtikuva
Julkaistu 19.03.2013 17:37(Päivitetty 19.03.2013 19:13)

Heikosta menestyksestä huolimatta Hannu ja Kerttu: Noitajahti -elokuvalle povataan jatkoa.

Näyttelijä Pihla Viitala pääsi näyttelemään yhdessä Hollywood-tähtien kanssa Hannu ja Kerttu: Noitajahti -elokuvassa. Viitalan vastanäyttelijänä elokuvassa nähtiin jykeväleukainen Jeremy Renner. Elokuva sai ensi-iltansa Suomessa helmikuussa.

Los Angeles Times -lehti uutisoi maanantaina Paramount Picturesin ja MGM-tuotantoyhtiön tiedottaneen valmistavansa elokuvalle jatko-osaa. Elokuvan ensimmäisen osan tekeminen oli maksanut noin 50 miljoonaa dollaria eli 38,7 miljoonaa euroa ja Amerikassa se on tuottanut vain noin 55 miljoonaa dollaria eli noin 42,5 miljoonaa euroa. Kansainvälisesti elokuva on kuitenkin myynyt paremmin, 206 miljoonaa dollaria eli noin 159 miljoonaa euroa.

Paramount Pictures Handout

Lehden tietojen mukaan jatko-osan tulevat tuottamaan muun muassa Will Ferrell, Adam McKay ja Kevin Messick. Elokuvan näyttelijöistä ei ole tietoa, mutta suomalaisfanit toivovat varmasti näkevänsä Pihla Viitalan jälleen Hollywood-roolissa. Ensimmäisessä osassa Viitala näytteli Mina-nimistä naista.

(MTV3)

Tuoreimmat aiheesta

Pihla Viitala