Piha- ja puutarhatrendit 2014: Viljelykasveja ja metsänpohjamattoja

Millaiset asiat ovat trendejä tänä vuonna puutarhassa ja pihassa? Pientä mökkiremonttia -ohjelman pihasuunnittelija Kirsi Sundholm kertoo mitä ihmiset toivovat pihoiltaan.

Pihasuunnittelija Kirsi Sundholmin mukaan monet haluavat nykyään sellaisen pihan ja puutarhan, jossa voi puuhailla ja kasvattaa hyötykasveja.

– Tavallaan palataan juurille, halutaan tehdä itse pihalla ja kasvattaa kaikenlaista. Se käy käsi kädessä sen kanssa, että kaikki ruokajutut ovat nyt in, myös puutarhan kautta halutaan panostaa omaan ruokaan, Sundholm kertoo.

Viljelyyn ei tarvitse suuria tiloja, vaan hyötykasveja voi kasvattaa pienessäkin tilassa. Viljelylaatikot ovat Sundholmin mukaan olleet jo muutaman vuoden ajan hyvin suosittuja kasvatusalustoja.

– Viljelylaatikot ovat sillä tavalla käteviä, että niitä voi pitää vaikka kivetykselläkin. Pistetään siihen lavakaulukset, suodatinkangas pohjalle ja multaa päälle. Se on todella helppo tapa viljellä.

Kesäistutukset toimivat samaan aikaan sekä koristeina että hyötykasveina.

– Tomaatteja ja yrttejä käytetään koristekasveina. Siitä on myös helppo napsaista syötävää suoraan ruokapöytään, sanoo Sundholm.

Luonnonmukaisuus vai yksinkertaisuus?

Luonnonmukaisuus on yksi tämän vuoden puutarhatrendeistä. Sundholmin mukaan nuoremmat ihmiset haluavat useimmin luonnonmukaisemman, rönsyilevämmän puutarhan, jossa käytetään myös kierrätysmateriaaleja. Vanhemmat ihmiset sen sijaan suosivat useimmiten siistiä ja yksinkertaista piha-aluetta.

Sundholmin mukaan tyyli jatkuu usein sisätiloista ulos niin, että piha on talon jatke.

– Onhan niitä nuoriakin ihmisiä, joilla on hyvin moderni talo, ja jotka haluavat, että puutarhakin on simppeli ja moderni.

Sundholm uskoo, että ihmiset suosivat nykyään yhä enemmän suuria piha- ja puutarhakalusteita.

– Nyt kun terasseja rakennetaan paljon ja ne ovat tosi isoja, niin kalusteetkin ovat mittasuhteiltaan isoja. Kun on katettuja terasseja, niin on yhä enemmän esimerkiksi tällaisia ulkotiloihin tarkoitettuja sohvaryhmiä.

Isot kalusteet tuovat ylellisyyttä pihalle.

– Pihasta tulee oleskelutila. Siellä ei ole vain se grilli ja ruokapöytä, vaan sisätila tavallaan jatkuu ulos viihtyisän ulkotilan kautta, sanoo Sundholm.

Kierrätyksessä rajana mielikuvitus

Kierrätysmateriaalien käyttö on yksi tämän hetken piha- ja puutarhatrendeistä. Kierrätysmateriaaleista voi loihtia esimerkiksi puutarhakalusteita.

– Isosta puisesta kaapelikelasta voi tehdä pihalle pöydän. Ikkunoistahan on aina tehty kasvihuoneita, mutta vanhoja laseja voi käyttää myös esimerkiksi kasvilavoissa suojana. Vanha ikkuna lavan päällä pitää lämmön sisällä, mutta kasvit saavat silti auringonvaloa, sanoo Sundholm.

Sundholm kertoo, että hän oli rakennuttanut Turun Piha & Puutarha -messuja varten pergolan, jossa oli käytetty materiaaleina harjaterästä ja vanhoja ikkunoita.

– Eihän kierrätysmateriaalien käytössä ole kuin mielikuvitus rajana. Jotkut käyttävät esimerkiksi vanhoja kenkiä kukkaruukkuina.

Suosittu metsänpohjamatto

Mikään pihassa ei kukoista ilman hoitoa. Jotkut haluavat puuhailla ja viljellä pihapiirissään, mutta osa ihmisistä haluaa päästä ulkohommissa mahdollisimman helpolla.

Pihaa voi uudistaa suhteellisen helposti erilaisten valmiiden kasvimattojen avulla. Sundholmin mukaan etenkin kuntta, eli metsänpohjamatto, ja erilaiset maksaruohomatot ynnä muut vastaavat ovat kasvattaneet suosiotaan.

Kuntta koostuu normaalista metsän aluskasvillisuudesta, ja sillä saadaan välittömästi aikaan valmiin näköinen maisema.

– Kuntta on erinomainen materiaali käyttää esimerkiksi silloin, kun vanha metsänpohja on vaurioitunut rakennusvaiheessa. Kuntta ei kuitenkaan välttämättä sovi nurmen vaihtoehdoksi, eikä ole kovin helppo materiaali.

Sundholm kertoo, että etenkin alussa kuntan hoito ja kastelu on tärkeätä. Pihan hoitajan pitää olla myös tarkkana, etteivät rikkaruohon siemenet pesiydy kunttaan.

Jenni Ahola, jenni.ahola@mtv.fi

Lue myös:

    Uusimmat