Pieni tyttö herkisti laulullaan pommisuojassa Kiovassa – Frozen-elokuvan tähdet liikuttuivat tulkinnasta

Disneyn Frozen-elokuvan tähdet lähettävät tukensa Ukrainaan.

Frozen-elokuvan tähdet herkistyivät ukrainalaisen pikkutytön Let it Go -hittikappaleen tulkinnasta, kertoo BBC.

Yli kolme miljoonaa kertaa katsotulla videolla Amelia-niminen pieni tyttö laulaa Disneyn Frozen-elokuvan tunnussävelmää kiovalaisessa pommisuojassa. Elokuvan pääroolia Elsaa näyttelevä Broadway-tähti Idina Menzel jakoi videon Twitterissään ja kirjoitti liikuttavan tekstin.

– Me näemme sinut. Me todella näemme sinut, Menzel kirjoitti postauksensa yhteyteen

Let it Go -kappaleen säveltäjä Kristen Anderson-Lopez osoitti niin ikään tukensa pikkutytölle

– Kirjoitimme mieheni kanssa tämän laulun osana elokuvaa ja se kertoo kärsivän perheen parantumisesta. Tapa, jolla laulat, on kuin taikatemppu, joka levittää valoa sydämiin ja parantaa jokaisen, joka sen kuulee. Jatka laulamista. Me kuuntelemme, säveltäjä kirjoittaa.

Monet elokuvan näyttelijät ovat osoittaneet tukensa omissa sosiaalisissa medioissaan.

Videon on kuvannut ukrainalainen Marta Smekhova, joka kertoo tavanneensa puheliaan ja suloisen pikkutytön kiovalaisessa pommisuojassa. Smekhova oli saanut luvan videon julkaisuun tytön äidiltä ja nyt videota on katsottu yli kolme miljoonaa kertaa.

Ukrainan siviilit ovat kohdanneet voimakkaita pommituksia sen jälkeen, kun Venäjä aloitti hyökkäyksen Ukrainaan helmikuun lopulla.

Lähde: BBC


Lue myös:

    Uusimmat