Pieni seikka paljastaa suomalaisten Tallinnan-matkailun kauhuluvun: Lähes 50 000 matkaa vähemmän kuin aiemmin – “Peiliin katsomisen paikka”

Kisa shoppaajista kiihtyy Tallinnassa 2:23
Marraskuussa MTV Uutisissa kerrottiin siitä, miten kauppakeskukset Tallinnassa ja sen lähiseudulla kilpailevat niin paikallisten kuin turistienkin euroista.

Suomalaisten Tallinnan-matkailu väheni viime vuoden aikana. Paikallinen suomalaisyrittäjä uskoo, että suomalaiset säikäytti kallistunut alkoholi sekä siitä syntynyt uutisointi Suomessa.

Virossa vieraili vuoden 2018 tammi-marraskuussa yli 1,5 miljoonaa suomalaista. Visit Tallinn -matkailuorganisaation tilastojen mukaan suomalaisten tekemät matkat laskivat kuitenkin kolme prosenttia, kun lukua verrataan vuoden 2017 vastaavaan ajankohtaan.

Tilastokeskuksen julkaisemien ennakkotietojen mukaan lasku jatkui myös loppuvuoden 2018 ajan, sillä Viroon matkustettiin syyskaudella 2018 selkeästi vähemmän kuin edellisvuoden vastaavana ajankohtana. Ilmiötä ei voi laittaa matkustusinnon vähenemisen piikkiin, sillä samanaikaisesti suomalaiset matkustivat muihin maihin edellisvuoden syksyä enemmän.

Numeroina pudotus tarkoittaa, että tammi-marraskuussa lähes 50 000 suomalaista jätti Viron matkan väliin.

Virossa vietettyjen öiden määrässä tapahtui kuitenkin vielä dramaattisempi pudotus, sillä suomalaiset viettivät tammi-marraskuussa 11 prosenttia vähemmän hotelliöitä Tallinnassa kuin vuonna 2017. Numeroina se tarkoittaa yli 61 tuhatta vähemmän vietettyä hotelliyötä.

"Ihmisille on luotu väärä kuva kalleudesta"

Tallinnan keskustasta katsottuna Toompean Mäen toisella puolen sijaitsevan Hot dog kahvila Hotokasin suomalaisyrittäjä Pekka Törmikoski uskoo suomalaisturistien säikähtäneen Viron hallituksen useita peräkkäisiä viinaveron nostoja, jotka ovat olleet esillä myös laajasti suomalaismediassa.

– Siitä on lähtenyt huhu liikkeelle Suomessa, että kaikki olisi nykyään kallista ja hinnat ovat nousseet Tallinnassa. Ihmisille on luotu väärä kuva kalleudesta. Vaikka alkoholin hinta on noussut, ei se tarkoita, että kaikki muu olisi myös kalliimpaa, Törmikoski sanoo.

"Myynti putosi 35 prosenttia"

Prosentuaalisesti suomalaisturistien määrä väheni entisestään loppuvuotta kohden mentäessä. Törmikosken mukaan pudotus näkyi erityisesti pikkujoulumyynnissä.

– Joulukuussa myynti tippui 20–25 prosenttia, sama homma on tuolla keskustassa ja merkit ovat ilmassa että kevät mentäisiin samalla linjalla, yrittäjä summaa.

Suomalaiset ovat Tallinnan-matkailun kulmakivi kesäkauden ulkopuolella, sillä suomalaismatkailijat ovat suurin Tallinnassa vieraileva väestöryhmä läpi vuoden. Nyt vähenevät suomalaisturistit kurittavatkin erityisesti virolaisyrittäjien talvisesonkia.

– Pienyrittäjän kannalta se tarkoittaa sitä, että talvella on vedettävä vielä tiukempaa vyötä, kun porukkaa ei tule samaan tahtiin kuin aiemmin.

"Peiliin katsomisen paikka"

Visit Tallinn -matkailuorganisaation markkinointipäällikkö Mall Oja kertoo MTV Uutisille, että kokonaismatkailu Tallinnaan on hieman lisääntynyt viime vuoden puolella, mutta suomalaisten osuus on todellakin vähentynyt.

– Suomalaismatkaajien vähentymisen taustalla on varmasti monta syytä: esimerkiksi alkoholiveron nousu ja hotelliöiden kallistuminen.

Ojan mukaan hotellihinnat ovat nousseet esimerkiksi työntekijöiden palkkojen nousun myötä. Myös esimerkiksi Airbnb-majoituspalvelun suosio on kasvanut.

– Lisäksi suomalaisilla on paljon valinnanvaraa, Suomesta on avattu uusia lentoreittejä ja talous on kunnossa, jolloin monet matkustavat muualle kuin Viroon. Tänne lähelle matkustetaan yleensä enemmän, kun taloudessa menee huonommin ja on vähemmän rahaa käytettävissä.

Osa suomalaisista on voinut myös kyllästyä Viroon, toisaalta osalle suomalaista se on osa jokavuotista matkustamista, Oja kertoo.

– Toki meillä on hieman peiliin katsomisen paikka. Esimerkiksi meillä ei ole ollut monena vuotena uusia perhekohteita, tosin viime vuonna asiaa on alettu korjaamaan, Oja toteaa.

Tallinnan-matkailu ei kuitenkaan ole hälytystilassa.

– Hälytystilaa ei ole, mutta tietysti pitää ajatella uusia tuotteita ja palveluiden kehittämistä koko ajan.

Tallink Siljalla ei ole huolestuttu

Tallink Siljan matkustajamäärissä suomalaisten matkaajien romahdus ei näy, kertoo Tallink Siljan viestintäjohtaja Marika Nöjd MTV Uutisille.

– Itse asiassa koko viime vuoden matkustajamäärät kasvoivat 17 000 matkustajalla yhtiömme laivoilla, vaikka viimeisellä kvartaalilla oli pientä laskua. Nyt alkuvuodesta nähdään, miten tilanne lähtee kehittymään, Nöjd toteaa.

Viimeisellä kvartaalilla eli loka-, marras- ja joulukuussa matkustajamäärä Tallinkin laivoilla Helsingistä Tallinnaan väheni vuoteen 2017 verrattuna noin 27 tuhannella matkustajalla.

– Ei me itse kuitenkaan nähdä tätä dramaattisena laskuna mihinkään suuntaan. Laivoilla tämä on aika normaalia, jos esimerkiksi on telakointeja ja laiva on pois liikenteestä tai isompi asiakas tai matkanjärjestäjä jättää matkoja tekemättä.

Nöjdin mukaan Tallink Siljalla seurataan matkailun kehittymistä ja panostetaan myös muihin tuotteisiin ja viihdykkeisiin kuin kallistuneeseen alkoholiin.

– Olemme koko ajan panostaneet myös muuhun kuin alkoholiin laivalla, esimerkiksi vaatteiden, korujen ja asusteiden myynti kasvaa jatkuvasti. Toivottavasti myös lapsiperheet löytävät Viron, sillä uskomme, että Virossa on paljon nähtävää ja tekemistä myös lapsiperheille, Virolla on ollut nyt vähän rymyporukan maine ja lapsiperheet matkustavat pääosin Tukholmaan.

Lue myös:

    Uusimmat