Pieni kunta Keski-Suomesta nousi väkivaltatilastojen kärkeen – katso oman kuntasi tilanne

Väkimäärään suhteutettuna Suomen väkivaltaisin kunta on Kinnula Keski-Suomesta. Siellä on tämän vuoden toukokuuhun mennessä tapahtunut 135,8 väkivaltarikosta 10 000 asukasta kohden.

Katso kartasta, missä kunnissa tapahtuu eniten väkivaltarikoksia. Kunnan väri on sitä tummempi, mitä enemmän väkivaltarikoksia suhteessä väestöön sillä on tapahtunut tämän vuoden toukokuuhun mennessä.

Vaikka luku kuulostaa suurelta, ei Kinnulassa raivoa väkivaltarikollisuuden aalto. Pienessä, noin 1700 henkilön kunnassa on vuoden alusta toukokuun loppuun mennessä ilmoitettu kymmenen väkivaltarikosta.

Kinnulan kunnanjohtajan Pekka Kanervio pitää väkivaltarikosten kasvanutta määrää kuitenkin merkittävänä.

– Kyllä tuo on iso määrä tapauksia pienellä paikkakunnalla, hän toteaa.

Kunnan sisällä väkivaltarikosten määrän syistä ei ole ehditty keskustella, mutta asia aiotaan tutkia.

– Selvitetään, miksi näitä tapauksia on näin paljon, ja voitaisiinko niiden määrään vaikuttaa vaikka sosiaalitoimen kautta, Kanervio kertoo.

Kärjessä muita pieniä kuntia ja Maarianhamina

Tiedot väkivaltarikosten määrästä kunnittain on saatu Poliisin tulostietojärjestelmä PolStatista. Väkivaltarikoksiksi on laskettu henkirikokset, pahoinpitelyt ja raiskaukset sekä niiden yritykset.

Kinnulan jälkeen toisena listalla on Kittilä, jossa on alkuvuodesta tehty 133,6 väkivaltarikosta 10 000 asukasta kohden. Tämä tarkoittaa 36 rikosta. Muita listan kärjessä olevia kuntia ovat Tuusniemi, Lestijärvi ja Maarianhamina.

Suurista kaupungeista kärjessä Helsinki

Suurimmista kaupungeista väkivaltarikoksia suhteessä väestöön on eniten Helsingissä, jossa on tapahtunut vuonna 2015 93,8 väkivaltarikosta 10 000 askasta kohti. Tämä tarkoittaa 2431 kappaletta.

Helsingissä tapahtuu suhteessa muutenkin paljon väkivallantekoja: pääkaupungissa tehdään 13. eniten väkivaltarikoksia kaikista kunnista.

Helsingin jälkeen suuremmista kaupungeista eniten väkivaltarikoksia on tapahtunut Vaasassa jossa on tapahtunut 86 väkivaltarikosta 10 000 asukasta kohden ja Turussa, jossa luku on 84,3. Luvut ovat korkeita myös Jyväskylässä, Vantaalla sekä Tampereella.


Kinnulan väkivaltaluvuista uutisoi ensimmäisenä Iltalehti. 

Lue myös:

    Uusimmat