Pienhiukkaset vievät suomalaisia ennenaikaisesti hautaan

Pienhiukkaset aiheuttavat asiantuntijan mukaan suomalaisille ennenaikaisia kuolemia.

Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen erikoistutkija, ympäristöterveyden dosentti Raimo O. Salonen arvio, että vuosittain jopa 1300 suomalaista kuolee ennenaikaisesti ulkoilman pienhiukkasten vuoksi.

Väli-Suomen sanomalehtien Sunnuntaisuomalaisen haastattelema Salonen suosittelee, että ilmanvaihdosta sisätiloihin tuleva korvausilma pitäisi suodattaa. VTT:n mukaan suodattimet poistavat jopa 95 prosenttia pienhiukkasista.

Epäpuhtaudet ilmassa haittaavat erityisesti kroonista astmaa, keuhkoahtaumaa ja sepelvaltimotautia sairastavia.

Kaupunki-ilmassa on yhä enemmän liikenteen pakokaasujen pienhiukkasia, vaikka ominaispäästöt ovat laskeneet uusissa autoissa.

Lisäksi puun polttaminen omakotitalojen kattiloissa, uuneissa ja takoissa aiheuttaa Salosen mielestä hälyttäviä määriä päästöjä. Valtiovalta pitää puunpolton lisäämistä yhtenä keinona ilmastonmuutoksen torjumiseksi.

- Emme suoranaisesti vastusta bioenergian lisäämistä, mutta se ei saa tapahtua niin, että hiukkaspäästöt ilmaan kasvavat, Salonen sanoo.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat