Pienet puolueet iloitsevat vaaliremontista

Suurin oppositiopuolue SDP haraa loppuun asti sitkeästi vastaan, kun eduskunta ryhtyy päättämään eduskuntavaalien vaalitavan uudistamisesta.

SDP syytti tänään eduskunnassa hallitusta vaaliremontin runnomisesta läpi. Kimmo Kiljunen (sd.) sanoi, että vaalilain uudistamisessa olisi pitänyt hakea laajaa yhteisymmärrystä.

Oikeusministeri Tuija Brax (vihr.) vastasi, että ratkaisua on haettu kaksikymmentä vuotta ja nyt on sellainen, jota kaikki muut kannattavat paitsi SDP.

Tekeillä oleva vaaliremontti parantaisi pienten puolueiden asemaa eduskuntavaaleissa. Nykyjärjestelmään verrattuna suuret puolueet menettäisivät kansanedustajan paikkoja.

- Tämä veisi paikkoja SDP:ltä eikä siksi kelpaa, sanoi vihreiden Ville Niinistö.

Iloisimpia olivatkin pienimpien puolueiden edustajat, kun eduskunta aloitti asian päätöskäsittelyn.

- Sille on pantava painoa, että uusi järjestelmä on oikeudenmukaisempi kuin nykyinen, sanoi Pirkko Ruohonen-Lerner (ps.).

Kokoomuksen Tuulikki Ukkola aikoo äänestää sosiaalidemokraattien rinnalla vaaliremontin hylkäämisen puolesta. Ukkolan mielestä tulossa oleva valtakunnallinen äänikynnys betonoi nykyisen poliittisen järjestelmän ja estää uusien liikkeiden nousemista eduskuntaan.

Äänestys äänikynnyksestä

Eduskunta äänestää huomenna siitä, tuleeko valtakunnalliseksi äänikynnykseksi 2 vai 3 prosenttia. Puolueen on saatava vaaleissa tämän verran kaikista annetuista äänistä, jotta se ylipäänsä saisi kansanedustajia eduskuntaan.

Hallituspuolueiden tarkoitus on, että päätöksesi tulee kolme prosenttia. Tämä oli myös hallituksen alkuperäinen esitys. Eduskunnan perustuslakivaliokunta päätyi tiukan äänestyksen jälkeen ehdottamaan rajaksi kahta prosenttia. Ehdotuksen siellä teki RKP.n edustaja.

RKP:n ryhmä tuleekin todennäköisesti hajoamaan, kun asiasta äänestetään istunnossa. RKP:n kymmenestä edustajasta kolmen prosentin äänikynnystä tukee varmasti vain neljä.

Äänikynnys onkin vaaliremontin haukutuin yksityiskohta. Sitä arvostelivat monet muutkin kuin Ukkola.

Lopullisesti vaalilain uudistuksesta päättää keväällä valittava uusi eduskunta.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat