Suomalaisessa ruokavaliossa eläinproteiinin osittainenkin korvaaminen kasviproteiinilla vaikuttaa terveyteen, todetaan Helsingin yliopiston tekemässä tutkimuksessa.
Eläinproteiinin korvaaminen edes osaksi kasviproteiinilla parantaa ruokavalion rasvahappokoostumusta ja lisää kuidun saantia, todetaan Helsingin yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa.
Yliopisto toteutti 12 viikon mittaisen kokeen, jossa 136 suomalaista aikuista noudatti yhtä kolmesta ruokavaliosta:
Ensimmäinen ruokavalio vastasi keskimääräistä suomalaista ruokavaliota, jossa noin 70 prosenttia proteiineista saadaan eläinkunnan tuotteista ja 30 prosenttia kasvikunnasta. Tässä ruokavaliossa suurin osa kasviproteiinista oli peräisin viljatuotteista.
Toisessa ruokavaliossa puolet proteiineista tuli kasvi- ja puolet eläinkunnan tuotteista.
Kolmannessa ruokavaliossa eläinproteiinin osuus oli 30 prosenttia ja kasviproteiinin 70 prosenttia.
Kokeessa punaista ja vaaleaa lihaa sekä maitotuotteita korvattiin lisäämällä ruokavalioihin palkokasveja monessa eri muodossa. Niiden lisäksi syötiin pähkinöitä, siemeniä ja viljatuotteita. Kaikki ruokavaliot sisälsivät yhtä paljon kalaa ja kananmunia.
"Pienensi merkitsevästi sekä kokonaiskolesterolin että LDL-kolesterolin pitoisuutta"
Helsingin Yliopiston mukaan ruokavalioista, joissa eläinproteiinia oli korvattu kasviproteiinilla, saatiin vähemmän tyydyttyneitä ja enemmän monityydyttymättömiä rasvahappoja kuin keskimääräistä suomalaista ruokavaliota edustavasta tutkimusruokavaliosta.