Pettämissivuston kysely selvitti: Tämä ominaisuus yhdistää monia pettäjiä

Pettämissivuston mukaan pettämiseen sortuvat ovat todennäköisemmin menestyneitä.

Kuusisataa jäsentä vastasi varatuille suunnatun brittisivusto IllicitEncounters.comin kyselyihin, joiden avulla sivusto selvitti käyttäjiensä toimintaa. Selvisi, että yksi ominaisuus yhdistää pettäjiä: he ovat todennäköisemmin menestyneitä, sillä heidän vuositulonsa ovat keskimäärin 52 000 puntaa eli liki 59 000 euroa, rutkasti enemmän kuin keskivertotallaajalla. Todennäköisemmin pettäjä on mies.

Työ määritteli monen pettämissivuston jäsenen elämää, sillä 45 prosenttia kyselyihin vastanneista kertoi olleensa salasuhteessa työtoverinsa kanssa. Se ei ole kovin yllättävää, sillä töissä tulee vietettyä runsaasti aikaa. Vastanneista 29 prosenttia teki 60-tuntisia työviikkoja, 34 prosenttia 40-tuntisia viikkoja ja 20 prosenttia teki töitä jopa 80 tuntia viikossa.

– Menestyneet ihmiset ovat syntyneet työnarkomaaniksi, selittää sivuston edustaja Christian Grant.

Grantin mukaan menestyneet ihmiset elävät ja hengittävät uraansa, työskentelevät pitkiä päiviä ja arvostavat uraansa kaiken muun edelle. Tämä voi tarkoittaa ongelmia parisuhteessa.

– He ovat silti ihmisiä. Sitä haluaa kuitenkin fyysisen suhteen, mutta ei ole ihanteellista tulla kotiin myöhään löytääkseen kumppaninsa nukkumasta, joten seuraa suhde kollegaan.

Grant toteaa, että pettämissivuston käyttäjiä miellyttää se, että salasuhteen voi pitää täysin fyysisenä ilman perinteisen parisuhteen henkistä taakkaa. 

Sivuston käyttäjistä 60 000 on talousalan ammattilaisia ja 65 prosenttia on miehiä.

Lähde: Independent

***

Lue myös:

    Uusimmat