Pettämiskohun keskelle joutunut Twilight-komistus Robert Pattinson palasi julkisuuteen uusimman elokuvansa ensi-illassa. Miestä tukemaan oli saapunut joukoittain naisfaneja.
Ohjaaja David Cronenbergin uutukaista, jo Cannesin elokuvajuhlille toukokuussa 2012 odotettua Cosmopolista saapui New Yorkin ensi-iltaan juhlistamaan elokuvan päähenkilöä näyttelevä, sydänsurujaan paranteleva Robert Pattinson, 26. Pattinson palasi julkisuuteen mediassa laajalti puidun eronsa jälkeen vakavin kasvoin ja risupartaisena.


Elokuvan tiimoilta myös ensimmäisen haastattelunsa eron jälkeen antanut mies kommentoi suhteen kariutumisen olevan hänelle kova paikka, "kuin maailmanloppu". Pattinson on kuitenkin ollut avoimen sympaattinen petturipuolisoaan Kristen Stewartia, 22, kohtaan ja kommentoinut muun muassa olevansa huolissaan naisen hyvinvoinnista.





