Peter von Bagh ylistää vaimoa muistelmissaan: Paras ja viisain

Syyskuussa menehtynyt Peter von Bagh kehuu vuolain sanoin perhettänsä postuumisti julkaistuissa muistelmissaan.

Syksyllä 71-vuotiaana kuolleen elokuvavaikuttaja Peter von Baghin muistelmateos Muisteja (Like) julkaistiin tänään 2. joulukuuta postuumisti. Kirjassa Peter von Bagh lausuu kauniita sanoja perheestään vain muutama kuukausi ennen kuolemaansa.

”Vaimoni Ritva on ollut paras ja viisain elämänkumppani mitä voin kuvitella.”

”Ritvan ansiota ovat lasten parhaat puolet, millä tarkoitan valmiuksia orientoitua merkityksellisellä tavalla yhä monimutkaisemmaksi muuttuvaan elämään.”

Pariskunnalla on liitostaan kaksi lasta: Anna ja Juhana, joka on isänsä tavoin tunnettu elokuvaohjaajana.

”On käsityskyvyn rajalla, kuinka vaimoni Ritva kävi pitkät vuodet töissä, kasvatti lapset ja hoiti kodin asiat 99-prosenttisesti, ja siitä yhdestäkin prosentista voidaan keskustella. Ajokortinkin hankin vasta kun nuorempi lapsi syntyi.”

”Perheeni jäsenet ovat yrittäneet karsia taipumustani itsesääliin, katkeruuteen tai pitkiin vihoihin. Polemiikeissani kaikki tämä on kukkinut viime tinkaan asti, ja aika usein kynällä on taipumus lentää tavalla jota kadun heti jälkeenpäin."

”Lähiomaiseni osaisivat kertoa minua paremmin, miten vaikea on elää maanisen työntekijän kanssa. En ole vieläkään, nyt jo yli 70-vuotiaana, osannut luopua töistäni, en vakituisista enkä yksittäisistä projekteista joiden kokoluokka ei ole ainakaan pienentynyt.”

Jutun lainaukset ovat tiistaina 2. joulukuuta julkaistusta kirjasta Peter von Bagh - Muisteja.

Lue myös:

    Uusimmat