Pesulassa tahroja poistetaan tekstileistä päivittäin. On kuitenkin tahroja, joita ei todennäköisesti saada mitenkään poistettua.
Jotkut tahrat ovat hankalampia poistaa tekstiilistä kuin toiset. Eritoten yhden tahran kohdalla on harvoin mitään tehtävissä. Jos matolle nimittäin tippuu kuumaa marjaa, tulee tahra mitä todennäköisimmin jäämään siihen.
– Kuumaa marjaa käytetään tekstiilien värjäämiseen, ja tippuessaan matolle se aiheuttaa saman efektin, eli värjää maton. Sen ei ole tarkoituskaan lähteä pesussa pois, sanoo pesulatyöntekijä Emilia Immonen Vantaan mattopesusta.
Esimerkiksi mustikkaa voidaan käyttää tekstiilien värjäämiseen, ja erityisesti kuumennetusta mustikasta aiheutunut tahra voi olla mahdotonta poistaa.
Lue myös: Läikkyikö sumppi? Maitokahvista ja mustasta kahvista syntyvissä tahroissa vissi ero
Marjatahrat ovat hyvin vaikeita poistaa
Marttaliitto ohjeistaa nettisivuillaan käyttämään marjatahran poistoon kuumaa vettä ja käsitiskiainetta. Ohjeistuksessa neuvotaan käyttämään tahranpoistoon sappisaippuaa, nestemäistä pyykinpesuainetta tai tahranpoistoainetta. Ohjeistuksen lopussa neuvotaan valkaisemaan tekstiili kloorilla, mikäli tahra ei meinaa lähteä.
