Länsilinjojen Ylöjärvellä ja Tampereella liikennöiviin 16 uuteen bussiin saadaan Finlaysonin kuosit Coronna ja Pesue.
Länsilinjat tuo Ylöjärven ja Tampereen joukkoliikenteeseen ensi kesänä 16 uutta, Finlaysonin kuoseilla sisustettua bussia. Uudet design-bussit tulevat ajoon portaittain ajalla 6. kesäkuuta-8. elokuuta. Puolet busseista ajaa Ylöjärven ja Tampereen välistä liikennettä ja toiset puolet Tampereen Keskustorin kautta kulkevaa Linnainmaa–Pitkäniemi-linjaa 29.
– Finlayson teki meille muutaman kuosiehdotuksen, joista valitsimme tyylikkään Coronnan ja iloisen Pesueen, kertoo Länsilinjojen toimitusjohtaja Terhi Penttilä.
Coronna on Aini Vaarin vuonna 1958 suunnittelema Finlayson-klassikko, ja Pesue puolestaan on Finlaysonin nykyisen suunnittelijan, Sami Vullin, vuonna 2013 suunnittelema hauska pesukarhukuosi. Molemmat kuosit ovat sinisävyisiä ja niiden sävyt toistuvat myös bussin muussa sisustuksessa.
Länsilinjat voitti Tampereen kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunnan kilpailutuksen Ylöjärven liikennöinnistä viime vuoden lopulla.
Kilpailutuksen taustalla on joukkoliikenteen uudistunut järjestämistapa, jossa viranomainen vastaa jatkossa reiteistä, aikatauluista ja hinnoista sekä määrittelee myös kaluston. Liikennöitsijä voi kuitenkin tuoda autoihin lisäominaisuuksia, jotka parantavat muun muassa turvallisuutta ja viihtyvyyttä.
– Design on osa viihtyvyyttä ja Länsilinjoille tärkeää matkustajien palvelua, Penttilä perustelee uusien autojen ilmettä.
Hyvään designiin kuuluvat myös käytettävyys ja toiminallisuus. Penkkien kangas on englantilaista laatutyötä: miellyttävää, likaa hylkivää ja käyttöä kestävää villaplyysiä
Design osaksi kaupunkilaisten arkea
Länsilinjat tuo uusilla busseillaan designin osaksi ihmisten arkea ja kaupunkimaisemaa. Samalla uudet bussit linkittyvät Finlaysonin alueen tämän kesän Finlayson Art Area -tapahtumaa (11.6.–28.8.), joka esittelee eri taiteilijoiden teoksia niin sisällä gallerioissa ja museoissa kuin ulkona kadullakin.
Alueen katupintoja tulevat koristamaan Finlaysonin kuosimaalaukset, joiden joukossa ovat muun muassa Coronna- ja Pesue-kuosit.
Uusimmat
-
14:31
Poliisihallitus: Poliisi ei olisi saanut ottaa mielenosoittajilta Erdogan-nukkea
-
14:26
Oulussa luultiin sähköauton latausaseman räjähtäneen – kyse olikin asennustöistä
-
13:58
Leijonat lyönyt Itävalta saamassa suomalaisen ykkösvahdin? Lehti uutisoi "sensaatiokaappauksesta"
-
13:51
Viiden epäillään vieneen pakotteiden alaisia tuotteita Venäjälle – yksityishenkilö vinkkasi poliisille
-
13:44
Leijonien NHL-vahvistus kovan arvostelun kohteena – kultaleijona muistaa vaikeudet supertähden ketjussa: "Tiesin, etten auta joukkuetta yhtään"
-
13:40
Asiantuntija: Harryn ja Meghanin viimeisin edesottamus raivostutti kuningas Charlesin ja prinssi Williamin ennennäkemättömällä tavalla
-
13:31
Työryhmä: Täyskielto venäläisten kiinteistöhankinnoille
-
13:16
Hallitus sai eduskunnan luottamuksen talousvälikysymyksessä
-
13:16
Leijonien MM-ketjut aivan uusiksi! NHL-mies pois Mikael Granlundin rinnalta
-
13:12
Alkoholilain käsittelystä tuli "käsikirjoitettu näytelmä"
-
13:04
Tarkoittaako "verkkaisesti" nopeasti vai hitaasti?
-
13:02
Presidentti Stubb vahvisti kiistellyt lakkolait
-
12:53
TUTO hoiti velvoitteensa ja sai Mestis-lisenssin
-
12:39
Ukrainan kärkikenraali: Kiovan joukot valmistautuvat maahyökkäykseen
-
12:32
Jos tapaat tämän naisen, soita 112
-
12:30
Bussiturma suomalaisten suosimassa lomakohteessa – syy mysteeri
-
12:29
Kylmä peruttu? Pekka Pouta: "Näyttää enemmän kesältä"
-
12:20
Chrissy Teigen poseerasi 10 vuotta sitten yläosattomissa Sports Illustrated -lehdessä – teki nyt comebackin!
-
12:18
Miestä syytetään äitinsä taposta Vantaalla – työnsi sormet silmiin
-
12:11
Murhaepäily Lahdessa: 31-vuotias kuoli raakaan väkivaltaan, kaksi vangittu – suuri aineisto hidastaa tutkintaa
-
Lataa lisää