Perussuomalaisten Saarakkala uhkaa jättää eduskuntaryhmän

Perussuomalaisten kansanedustaja Vesa-Matti Saarakkala sanoo jättävänsä eduskuntaryhmän, jos puolue ei suostu järjestämään yhteiskokousta, jossa päätetään, jatkaako puolue hallituksessa vai ei.

Saarakkala vaatii, että puoluehallituksen, puoluevaltuuston ja eduskuntaryhmän yhteinen kokous pidetään ennen eduskunnan valiokuntien budjettilausuntojen antamista.

Saarakkalan mukaan lopullinen päätös hallituksessa jatkamisella voi perustua kahteen erilliseen yhteiskokoukseen, jossa ensimmäisessä annetaan evästykset ja toisessa päätetään hallituksessa jatkamisesta.

Saarakkala kirjoittaa tiedotteessaan, että jos hyväksyntä kokoukselta tulee, puolue voi jatkaa hallituksessa. Jos hyväksyntää ei tule, puolueen pitää jättää hallitus ja valmistautua mahdollisiin uusiin vaaleihin.

– Jos puolueen eduskuntaryhmä jatkaa hallituksen suomalaisten etuuksiin ja palveluihin kohdistuvien heikennysesitysten tukemista julkisen talouden tervehdyttämisen nimissä tilanteessa, jossa hallitusohjelmakirjaus esimerkiksi siitä, että maahanmuuton tulee olla hallittua, ei ole lähelläkään toteutua tai toteutumisesta ei ole mitään takeita, tulee voimassa olevalle hallitusohjelmalle hakea puolueen hallitusvastuusta päättävän päätöksentekoelimen uusi hyväksyntä, sikäli kun se on saatavissa, Saarakkala perustelee.   

Lue myös:

    Uusimmat