Mainos

Perussuomalaisten Packalén äänesti hallituksen puolesta – syytti muuta oppositiota "likaisesta politiikasta"

44:00

Perussuomalaisten kansanedustaja Tom Packalén äänesti tämänpäiväisessä luottamusäänestyksessä hallituksen luottamuksen puolelta. Tämä oli vastoin perussuomalaisten eduskuntaryhmän kantaa.

MTV Uutiset seurasi äänestystulosta ja haastatteli sen jälkeen eri puolueiden edustajia äänestystulokseen liittyen.

– Näen, että hallitus on tehnyt tässä asiassa hyvää työtä. Pienyrittäjiä ja kunnollisia työntekijöitä pitää suojella. Kaikki ratkaisut, jotka lisäävät työllistymistä ja parantavat työyhteisön ilmapiiriä, ovat tervetulleita, hän kertoo.

"Eduskunnan likaista politiikkaa"

Packalén kertoo, että häntä on ärsyttänyt suunnattomasti puheet siitä, että irtisanominen voitaisiin tehdä esimerkiksi ”pärstäkertoimella”. Tästä on puhunut muun muassa perussuomalaisten ryhmäjohtaja Leena Meri.

– Edelleen irtisanomiselle pitäisi olla painavat ja asialliset perusteet, mutta jos työntekijä terrorisoi työyhteisöä, hänestä pitää voida päästä eroon, Packalén sanoo.

Hänestä keskustelussa onkin ollut paljon väärinymmärryksiä, ja hänestä sitä on sekoitettu jopa tahallisesti.

– Tämä on sitä eduskunnan likaista politiikkaa, eli luodaan mielikuvia ja pelataan niillä.

"Kukaan yrittäjä ei lähtökohtaisesti halua työntekijästä eroon"

Hän korosti, että irtisanomissuojan heikennyksellä päästään esimerkiksi eroon ”lusmuilijoista”.

– Kukaan yrittäjä ei lähtökohtaisesti halua työntekijästä eroon. Hyvä työntekijä on sijoitus yritykselle, ja yrittäjät tekevät kaikkensa pitääkseen hyvät työntekijät töissä.

Packalénille ei ole hänen tietojensa mukaan tiedossa seuraamuksia ryhmän kannasta poikkeamisesta.

– Ilmoitin etukäteen ryhmälle, että tulen äänestämään hallituksen luottamuksen puolesta. Se aiheutti tietysti keskustelua, mutta kyllä meillä jokainen saa sanoa oman mielipiteensä. 

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.