Mainos

Perussuomalaisten Oinonen Ylelle: "Olemme kohta satiaispuolue"

Perussuomalaisten kansanedustaja Pentti Oinonen on huolissaan puolueen kannatuksesta. Hän toteaa Ylen haastattelussa, että puheenjohtaja Timo Soinin tulisi palata menneeseen.

Eilen julkaistun Ylen kannatusmittauksen mukaan perussuomalaisten kannatus painui samalle tasolle kuin keväällä 2010.

Kansanedustaja Pentti Oinonen perääkin Ylen haastattelussa puolueeseen muutosta. Perussuomalaisten veteraanikansanedustajan mukaan nyt on aika terästäytyä.

Terästäytymiskehoitus koskee etenkin puolueen puheenjohtajaa Timo Soinia, jonka on Oinosen mukaan "mietittävä mitä oli ennen, eikä mennä muiden puolueiden johdateltavaksi".

–  Me nousimme kuusi vuotta sitten, kun puhuimme kansan kieltä ja ajoimme köyhän kansan asiaa, Oinonen sanoo Ylen haastattelussa.

Oinonen ihmettelee Ylelle Soinin puheita, joiden mukaan RKP olisi ollut monessa hallituksessa takiaispuolue. Oinonen toteaa perussuomalaisten häviävän kohta heinäkuussa 4,3 prosentin kannatuksen saaneelle RKP:lle.

– Jos pian ei siirrytä takaisin perussuomalaiseen politiikkaan, häviämme RKP:llekin. Jos kannatus tästä vielä laskee, olemme kohta satiaispuolue, Oinonen sanoo Ylen haastattelussa.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.