Oinonen selittää satiaisvertaustaan – "Meidän täytyy vetää oikein perussuomalaista linjaa"

Perussuomalaisten veteraanikansanedustaja Pentti Oinonen haluaa puolueen palaavan tarkemmin omalle linjalleen.

Oinonen haluaa perussuomalaisten kiinnittävän enemmän huomiota vähäosaisten eläkeläisten ja työttömien asemaan.

– Niiden asioiden huomioiminen meillä on ehkä jäänyt vähän vähemmälle, Oinonen toteaa.

Oinosen mielestä puolueen olisi muisteltava, miksi he ovat mukana politiikassa.

– Meidän täytyy vetää oikein perussuomalaista linjaa. On muistettava, että me olemme eduskunnassa kansan asialla ja ajamme hyvinvointia. Raha ei voi ratkaista kaikkea.

Oinosen mielestä myös puolueen puheenjohtajan Timo Soinin tulisi terästäytyä toimissaan – kuten myös koko muun puolueen.

– Hallituksessa (Soinin) on pidettävä oma tiukka linja eikä aina annettava periksi. On vedettävä omaa linjaa.

– Ymmärrän, että on jouduttu tekemään vaikeita päätöksiä ja joudutaan varmaan tekemäänkin, mutta oman puolueen kädenjäljen pitää tulla paremmin näkyviin, Oinonen toteaa.

Oma sanoma jäänyt taka-alalle

Hän on kuitenkin tyytyväinen siihen, että perussuomalaiset on hallituksessa, sillä mikäli puolue ei olisi hallituksessa, olisivat asiat Oinosen mukaan vielä huonommin.

– Me emme ehkä ole saaneet omaa sanomaamme ihan esille. Olemme tehneet paljon hyvää, ja nämä asiat olisivat hallituksessa vielä huonommin, jos me emme olisi esittämässä omia kantojamme. Mutta tarvitaan terävämpää politiikkaa, Oinonen jyrähtää.

Aamulla Oinonen totesi Ylen haastattelussa, että jos perussuomalaiset jatkaa samalla linjalla, heistä tulee satiaispuolue. 

Mitä Oinonen tarkalleen ottaen tarkoitti kommentillaan?

– Jos jatketaan samalla linjalla, eikä oteta oman puolueen asioita terävämmin esille, meillä kannatus laskee siihen malliin, että tästä tulee niin pieni puolue, että voi sanoa, ettei olla takiais- vaan satiaispuolue, Oinonen selittää vertaustaan.

Soini on sanonut aiemmin, että RKP on ollut monessa hallituksessa takiaispuolue. RKP:n kannatus oli heinäkuussa 4,3 prosenttia.

Lue myös:

    Uusimmat