Perussuomalaisten Matti Putkonen ehdolle eduskuntavaaleihin – "Pidän varmana, että 30 vuoden takainen raiskaustuomioni nostetaan kepin nokkaan"

Perussuomalaisten työntekijä, pitkäaikainen ay-aktiivi Matti Putkonen on tiedottanut lähtevänsä ehdolle eduskuntavaaleihin.

Putkonen on ollut monen vuoden ajan perussuomalaisten kärkivaikuttajia, muttei ole aiemmin asettunut ehdolle eduskuntavaaleissa.

"Työmiehenä" perussuomalaisten puoluetoimistolla työskennellyt Putkonen kertoo lähtevänsä vaaleihin ajamaan esimerkiksi sisäilmasairaiden asiaa.

Putkonen vaatii myös muun muassa työperäisen maahanmuuton säätelemistä ja "1990-luvun kaltaisten pankkien ryöstötoimien" estämistä.

– Kaikilla on oikeus käyttää tienaamansa rahat niin kuin itse haluavat, vaikka viedä kerran vuodessa perheensä etelän aurinkoon. Siihen ei tarvita miltään ympäristöjärjestöltä lupaa, Putkonen toteaa tiedotteessaan.

"Olen julkisuudessa avautunut öykkäröinneistäni ja sikailuistani"

Putkonen tuomittiin vuonna 1990 raiskauksesta kahdeksan kuukauden ehdolliseen vankeuteen ja 10 000 markan korvauksiin.

– Pidän varmana, että 30 vuoden takainen raiskaustuomioni nostetaan kepin nokkaan. Olen julkisuudessa avautunut useaan otteeseen tuon ajan öykkäröinneistäni ja sikailuistani, Putkonen sanoo.

– Alkoholi- ja seksiriippuvuuden aiheuttamat syvät arvet seuraavat hautaan saakka, vaikka olen jo vuosikymmeniä sitten saanut ravisteltua itseni irti näistä tuhoisista riippuvuuksista. Uuden mahdollisuuden myötä olen kulkenut lain oikealla puolella jo lähes 30 vuotta muutamaa ylinopeussakkoa lukuun ottamatta.

Lue myös:

    Uusimmat