Perussuomalaiset julkaisi eurovaalimainoksenaan liki viisiminuuttisen dystopiavideon. Samanaikaisesti osalla puolueista ei ole eurovaaleihin omaa vaalivideota lainkaan. Tutkija selittää, miksi sosiaalisen median toimintamekanismit ovat otolliset dystopiavideon kaltaiselle sisällölle.
Kun sosiaalisen median eurovaalivideoista puhutaan, puoluetoimistoissa on joko vaaliväsymystä ilmassa tai samojen materiaalien ajatellaan kantavan kaksien vaalien yli. Puolueiden Youtube-tileillä eurovaalit näkyvät vaatimattomasti ja Facebookia varten tehtaillut videot ovat teksti- ja kuvapainotteisia.
Kokoomuksen Youtube-tililtä löytyy alle 20 sekunnin eurovaalivideo, jolla ihmiset huutavat kaduilla, kirjastossa ja kaupan käytävällä. Lopussa katsojia kehotetaan ”käyttämään ääntään.”
Sdp:n Youtube-tililtä löytyy kuvavideo, jossa esitellään eurovaaliehdokkaat kasvokuvin, nimin ja äänestysnumeroin. Rkp:n kanavalla ehdokkaat kertovat muutamin lausein omat vaaliteemansa. Muiden puolueiden Youtube-tileiltä ei tuoreita eurovaalivideoita löydy.
Facebookista löytyy esimerkiksi keskustan eurovaaliehdokkaiden lyhyitä videoita, SDP:n EU-myyttivideo käyriä kurkkuja koskeneesta direktiivistä ja vihreiden videot, joissa näytetään kuvitteellisen kansalaisen käymiä Whatsapp-keskusteluja puolueen kärkiehdokkaiden kanssa. Kaikki vaikuttavat nopeasti ja pikkubudjetilla tehdyiltä.
Perussuomalaiset julkaisi "poliittisen minielokuvan"
Perussuomalaiset on jatkanut eduskuntavaaleista tutulla linjalla ja julkaissut Facebookissa ja Youtubessa liki viisiminuuttisen eurovaalivideon, jota videon saatesanoissa kuvaillaan ”poliittiseksi minielokuvaksi.”
Dystooppinen, rikos- ja kauhuelokuvista kerronnan muotoja lainaava video maalaa uhkakuvia, joita Suomi osana Euroopan unionia perussuomalaisten mielestä kohtaa. Kansalainen ei saa enää edes puusaunaa lämmittää ilman, että liittovaltion poliisit saapuvat pidättämään EU-direktiivien rikkomisesta.
Vaalivideo on dramaturgisesti tyylitelty kokonaisuus, johon on helppo reagoida ja kommentoida. Käsikirjoituksella on siihen pyrittykin. Mutta miksi? Kysyimme asiasta poliittisen viestinnän tutkijalta.


