Perussuomalaisista irtaantuneen ryhmän tuore keulakuva haluaa vahvan oluen ruokakauppoihin ja lopun "vihervouhotukselle"

Perussuomalaisista irtaantuneen Uusi vaihtoehto -eduskuntaryhmän tuore puheenjohtaja Simon Elo valittiin viime eduskuntavaaleissa Arkadianmäelle reilulla 2900 äänellä Uudenmaan vaalipiiristä.

Kuka on Simon Elo?

Syntynyt 8.7.1986 Lapinjärvellä.

Perheeseen kuuluvat vaimo Mia ja poika Aslan (s. 2015).

Harrastukset: Salibandy, lukeminen, historia, videopelit, elokuvat, Arsenal FC, Espoon Blues.

Valtiotieteiden kandidaatti Turun yliopistosta. Pääaineena poliittinen historia.

Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja vuosina 2011-2014.

Valittiin eduskuntaan kevään 2015 eduskuntavaaleissa.

Toimii Espoossa kaupunginvaltuutettuna.

Myös muun muassa kirkollisia luottamustehtäviä.

Lähde: simonelo.fi

Hänen ryhmyrin pestinsä käynnistyi tiistaina, kun Elo marssi tiedotusvälineiden parven eteen kertomaan uuden ryhmän muodostamisesta. Tiistaina hän lausui myös tuoreeltaan, ettei uuteen ryhmään noin vain kävellä kuin ”hollitupaan.”

Elo on tunnettu kärkevistä lausunnoista maahanmuuttoa koskien. Toissavuoden lopulla hän esitti artikkelissaan, että kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet pitäisi laittaa säilöön.

Tuolloin hän ehdotti, että turvapaikkapäätösten pitäisi olla lähtökohtaisesti määräaikaisia. Elo totesi, että Schengen-alue olisi lakkautettava, koska ulkorajojen valvonta ei toimi riittävästi.

Jo aiemmin hän ehdotti, että Eurooppaan pyrkivien ihmisten laivat tulisi käännyttää jo Välimerellä. 

Simon Elo perustaa maailmankuvansa kolmen perusperiaatteen: kodin, uskonnon ja isänmaan varaan.

– Näihin liitän myös arvostuksen länsimaalaisuutta, kansainvälisyyttä ja antiikin filosofiaa kohtaan. Voin reilusti ja rehellisesti sanoa, että olen arvokonservatiivi, mutta joissain toisissa kysymyksissä kuten kieli- tai maahanmuuttopolitiikassa voin olla Suomen mittakaavalla radikaali, Elo kirjoittaa kotisivuillaan.


MTV Uutiset kävi läpi Simon Elon eduskuntavaalien alla antamia vastauksia sekä Maikkarin että Ylen vaalikoneesta.

Koti ja perhe

Espoolainen Simon elo on naimisissa, ja pariskunnalla on yksi lapsi. Elo on seitsenlapsisen perheen toiseksi nuorin lapsi.

Hänen isänsä oli evankelis-luterilaisen kirkon pastori. Hänen äitinsä on ammatiltaan kuvaamataidon opettaja.

– Neljä siskoa ja kaksi isoveljeä ovat olleet rikkaus sanan varsinaisessa merkityksessä, hän kirjoittaa.

Elon laskee perheeseensä kuuluvaksi myös Espanjasta adoptoidun koiraherran.

Uskonto ja vakaumus

Simon Elo vastustaa vakaumuksellisena kristittynä eutanasiaa.

Simon Elon mielestä avioliitto on miehen ja naisen välinen instituutio.

Hän olisi ollut valmis kumoamaan edellisen eduskunnan hyväksymän avioliittolain, jos enemmistö olisi niin esittänyt. Toisaalta hän kirjoitti eduskuntavaalien alla, ettei aktiivisesti aja lain peruuttamista.

Elolla on kirkollisia luottamustehtäviä. Hän on myös muun muassa Suomi-Israel yhdistysten liiton jäsen.

Isänmaan asiat

Simon Elo uskoo, että Suomi pärjäisi paremmin euroalueen ulkopuolella. Nato-jäsenyyden hän ei uskoisi parantavan Suomen turvallisuutta.

Elon mielestä Suomella ei ole varaa nykyisen laajuisiin sote-palveluihin. Elon mukaan valtion ja kuntien taloutta pitää tasapainottaa ensisijaisesti menoja leikkaamalla.

– Jos jatkamme rajattoman hyvinvointivaltion tiellä, meille käy kuin Kreikalle. Hyvinvointivaltion rajat on määriteltävä yhdessä, hän lausui vaalikonevastauksessaan.

Sote-palvelut Elo tuottaisi kuitenkin ensisijaisesti julkisina palveluina, joita yksityinen puoli täydentäisi.

Ruotsin kielen Elo säätäisi vapaaehtoiseksi. Elon mukaan minimityöaika tulisi kirjata lakiin, koska nollatuntisopimuksen aiheuttavat muun muassa epävarmuutta toimeentulosta.

Hän kirjoitti vaalikoneessa pelkäävänsä, että liian usea haluaisi vain jäädä kotiin, jos perustulosta tehtäisiin mahdollista.

Simon Elo lukeutuu ydinvoiman kannattajiin. Hän asettaisi teollisen kilpailukyvyn ilmastonmuutoksen hillitsemisen yläpuolelle. Hänen mukaansa ”vihervouhotus” tulee lopettaa.

Elo uskoo, että maahanmuuttoa on rajoitettava terrorismin uhan takia. Hänen mielestään poliiseja tulisi palkata lisää.

Alkoholin suhteen hän kannattaa nykyistä liberaalimpaa alkoholipolitiikkaa. Vaalikoneissa hän kirjoitti kannattavansa muun muassa vahvan oluen tuomista ruokakauppoihin. 

– Liiallisen holhoamisen on loputtava. A-olut ja viini ruokakauppoihin ja samalla vapautetaan alkoholin myyntiaikoja, Elo linjasi viime eduskuntavaalien alla.

Lue myös:

    Uusimmat