Periytyykö eturauhassyöpä? Urologi vastasi myytteihin
Voiko eturauhassyöpä periytyä? Entä vaikuttaako testosteroni syövän kehittymiseen? Urologi vastasi yleisiin eturauhassyöpämyytteihin.
Eturauhassyöpä on miesten yleisin syöpätyyppi Suomessa. Urologian erikoislääkäri Henrikki Santti vastasi syöpää koskeviin yleisiin väitteisiin ja uskomuksiin.
Eturauhasen hyvälaatuinen liikakasvu voi kehittyä syöväksi
– Ei pidä paikkaansa. Kyseessä on kaksi eri sairautta, Santti sanoo.
– Toki ne esiintyvät samassa elimessä, eli monesti kun todetaan eturauhassyöpä, on mukana myös eturauhasen hyvänlaatuista liikakasvua.
Santin mukaan liikakasvu on itse asiassa usein se, joka aiheuttaa monia miehiä vaivaavat virtsaamisoireet. Syöpä aiheuttaa oireita nopeammin, mutta muuten virtsaamisoireet ovat samankaltaiset molemmissa sairauksissa.
Eturauhassyövän ehkäisyä ei tunneta
Jollain lääkkeillä voidaan kilttien, eli hyvin hitaasti etenevien, syöpien määrää vähentää, mutta varsinaista ehkäisyä eturauhassyövälle ei Santin mukaan tunneta.
– Mitään hyväksyttyä ehkäisymenetelmää syövälle ei ole.
Eturauhassyöpä on periytyvä
Periytyminen on Santin mukaan mahdollista, mutta harvinaista.
– Vain muutamassa prosentissa kaikista syöpätapauksista tauti on geneettisesti periytynyt isältä pojalle.
Testosteroni vaikuttaa eturauhassyövän syntymiseen
– Vanhoissa tutkimuksissa on havaittu, että nuorena kastroiduilla miehillä ei ole todettu kehittyvän eturauhassyöpää. Toisaalta nykyisin monet miehet käyttävät testosteronilisiä, joiden ei ole taas todettu lisäävän riskiä sairastua syöpään.
Sen sijaan testosteroni vaikuttaa jo todetun syövän etenemiseen. Jos syöpä on levinnyt, on kastraatio eli hormonaalinen hoito Santin mukaan syöpähoidon kulmakivi.
– Joissain tilanteissa sädehoitoon yhdistetään hormonaalinen hoito, joka lisää sädehoidon tehoa.
Tupakointi lisää eturauhassyövän riskiä
– Vaikka tupakointi on muuten haitaksi, ei sillä ole vaikutusta eturauhassyövän syntymiseen, Santti sanoo.
Eturauhassyöpä tulee jokaiselle miehelle jossain vaiheessa elämää, jos vain elää tarpeeksi pitkään
– Ei ihan kaikille, mutta melkein, Santti summaa.
Kiltit syövät kuuluvat miehen ikääntymiseen. Noin puolelta 80-vuotiaista löytyy ruumiinavauksessa Santin mukaan kilttejä eturauhassyöpiä, mutta eturauhassyöpä on vain harvoin kuoleman syynä.
Ruokavaliolla ei ole merkitystä eturauhassyövän kehittymiseen
Santin mukaan on olemassa näyttöä siitä, että länsimaalainen elämäntyyli altistaisi eturauhassyövälle. Syöpiä todetaan enemmän länsimaissa kuin esimerkiksi Aasiassa.
– Itämainen ruokavalio näyttäisi altistavan vähemmän eturauhassyövälle kuin länsimainen. Toki asiassa voi vaikuttaa rotuun liittyvät seikat ja yleiset elintavat.
Eturauhassyöpä ei voi tulla nuorelle miehelle
Syövän kehittyminen 30–40-vuotiaalle miehelle on mahdollista, mutta tapaukset ovat harvinaisia.
– Keskimäärin eturauhassyöpä todetaan 60–70-vuotiailla, eli enemmän se on vanhojen miesten tauti, Santti sanoo.
Eturauhassyöpä vaikuttaa oleellisesti seksuaaliseen kyvykkyyteen
Santin mukaan syöpä ei sinällään vaikuta suoraan erektiokykyyn, mutta syövän hoidoista suurin osa vaikuttaa.
– Monilla hoidoilla on haittavaikutuksia erektiokykyyn joko heti tai myöhemmässä vaiheessa.
Leikkaushoitoon päädyttäessä erektiokyky heikkenee useimmilla heti leikkauksen jälkeen. Säde- ja hormonaalisessa hoidossa voi myös ilmetä erektion heikentymistä sekä seksuaalista haluttomuutta.
– Sädehoidossa erektiota heikentävä vaikutus ilmenee lähivuosina hoitojen aloittamisesta.
Aktiivinen seksielämä ennaltaehkäisee eturauhassyöpää
Aiheesta on Santin mukaan joitain tutkimuksia olemassa, mutta seksielämän aktiivisuus ei hänen mukaansa ole merkittävä syy taudin kehittymiselle.
– En menisi sanomaan, että kyseessä on seksinpuutetauti.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää