Alati kasvava verkkomyynti ja e-kirjat ovat ajaneet perinteisen kirjakaupan etsimään uusia ansaintatapoja. Suomalaisen Kirjakaupan toimitusjohtajan mukaan kirjojen asema näyttää kuitenkin vallitsevaan taloustilanteeseen nähden todella hyvältä.
Viime vuonna yleisen kirjallisuuden myynti lähti nousuun monen heikon vuoden jälkeen. Nousun ei odoteta jäävän vain yhden vuoden ihmeeksi, sillä myös kansainväliset vertailut paljastavat, että perinteinen kirja on tällä hetkellä vahvassa nosteessa. Kivijalkamyymälöitä avataan pitkän tauon jälkeen niin Yhdysvalloissa, Englannissa kuin Ruotsissakin.
Suomalaisen Kirjakaupan toimitusjohtaja Timo Kopran mielestä kirja on fyysisenä tuotteena niin vahva, että se tulee pitämään paikkansa jatkossakin, vaikka kirjakauppa on alana suurten haasteiden edessä.
Panostusta tavaramyyntiin, joka palvelee juuri kirjakaupan asiakkaiden tarpeita
Kopra myöntää, että joulumyynti ratkaisee sen, miten yhtiöllä liiketaloudellisesti menee.
– Kirjamyynti on hyvin sesonkipainotteista, samoin lukiokirjamyynti. Pyrimme kehittämään konseptia niin, että ne palvelevat asiakkaita ja tuovat lisämyyntiä hiljaisina kuukausina, joita on meillä noin 7 vuodessa, Kopra toteaa.
Tavaramyynnin lisääminen on yksi merkki siitä, että Suomalainen Kirjakauppa on uudistamassa konseptiaan kovaa vauhtia. Yhtiön tavoite on, että kaikki ketjun myymälät olisi uudistettu vuoden loppuun mennessä. Kopra kertoo yhtiön panostavan myös tavaramyyntiin, joka palvelee juuri heidän asiakkaidensa tarpeita.



