Perheiden määrä kasvoi vain vähän – kasvu romahtanut vuosikymmenessä

Perheiden määrän kasvu on aiempaa hitaampaa, kertoo tilastokeskus.

Tilastokeskuksen mukaan viime vuoden lopussa Suomessa oli 1 476 000 perhettä. Vaikka perheiden määrä on koko ajan kasvanut, niin vuoden 2013 jälkeen määrän vuosittainen kasvu on pienentynyt huomattavasti. Vuodesta 2004 vuoteen 2013 perheiden määrä kasvoi keskimäärin 5500 perheellä vuosittain. Viime vuonna perheiden määrä kasvoi enää 200:lla.

Vaikka kaikkien perheiden määrä onkin vielä kasvanut, lapsiperheiden määrä on jatkuvasti pienentynyt. Lapsiperheiden määrä pieneni edellisvuodesta 1800 perheellä 570 000:een. Määrä on vähentynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana keskimäärin 2000 perheellä vuosittain. Lapsiperheeseen kuuluu vähintään yksi alle 18-vuotias lapsi.

Uusperheiden määrä vähentynyt viime vuodesta

Tilastokeskuksen mukaan lähes joka kymmenes lapsiperhe on uusperhe. Uusperheitä oli vuoden 2016 lopussa 52 000. Uusperheiden määrä väheni 600:lla edellisestä vuodesta.

Uusperheiden osuus lapsiperheistä on pysynyt yhdeksässä prosentissa vuodesta 2004 lähtien. Noin puolet uusperheiden vanhemmista oli avoliitossa ja puolet avioliitossa.


Lue myös:

    Uusimmat