Helsingin käräjäoikeuden istunto Pikku Huopalahden viime keväänä tapahtuneen murhan oikeuskäsittelyssä alkoi tänään erikoisissa merkeissä, kun yleisön joukossa saliin saapunut henkilö aiheutti häiriötä.
Oikeussaliin ensimmäisten joukossa tullut nainen sylkäisi murhasta syytettyä miestä päin.
Suurin osa syljestä osui kuitenkin rikosseuraamuslaitoksen vartijaan, joka joutui pesemään kasvojaan ennen istunnon aloittamista.
Sylkäisijää ei enää päästetty takaisin istuntosaliin, vaan hänet käännytettiin ovelta, kun hän myöhemmin pyrki takaisin saliin.
– Teidän pitää nyt pitää tämä järjestys yllä täällä salissa, harmistunut vartija sanoi puheenjohtajalle ennen kuin lähti pesemään kasvojaan.
Pienessä salissa oli tiivis tunnelma. Salin keskelle oli edelleen asetettu sermi, joka jakoi uhrin sukulaiset ja syytetyn eri puolille. Välikohtauksen jälkeen istunto pääsi alkamaan.
Kyseessä uhrin sisko
Myöhemmin aamupäivällä kävi ilmi, että sylkäisijä oli ampumalla surmatun 37-vuotiaan naisen sisko.
Oikeuden puheenjohtaja, käräjätuomari Sami Vainikka puhutteli naista ennen kuin tämä kutsuttiin todistajaksi oikeudenkäyntiin
– Tänne ei tulla hyökkäämään kenenkään kimppuuun. Meillä on mahdollisuus antaa järjestyssakko, jos käyttäydytään huonosti.
Nainen pahoitteli, että sylki osui syytetyn sijaan vartijaan.
Syyttäjä esitteli miehen takkia
Kuva: PoliisiPoliisi


