Perhe yhdessä liikkumaan – näin helposti se käy!
Parhaillaan vietetään valtakunnallista Sydänviikkoa. Terhi Koivumäki Sydänliitosta toivoo, että pihaleikit nousisivat uudestaan kunniaan.
Sydänliitto on valinnut parhaillaan vietettävän Sydänviikon teemaksi Arkisirkuksen, ja kohderyhmäksi kouluikäiset lapset. Terhi Koivumäki Sydänliitosta kertoo, että yksi syy teeman ja kohderyhmän valintaan on Sydänliiton tavoite saada kasvaville lapsille ja nuorille mahdollisimman terveitä vuosia aikuisuuteen.
Koivumäki muistuttaa, ettei lasten liikuntaharrastus ole välttämättä tae siitä, että lapsi saa tarpeeksi liikuntaa, ja päinvastoin.
– Meillä on kuitenkin monia lajeja, joissa aikaa menee esimerkiksi vuoron odottamiseen ja jonottamiseen. Liikuntaharrastus ei siis ole tae siitä, että lapsi liikkuu tarpeeksi. Toisaalta meillä on myös lapsia, jotka eivät ole missään urheiluseurassa, eivätkä liiku tavoitteellisesti, mutta he liikkuvat pihalla koko päivän muiden lasten kanssa, sanoo Koivumäki.
Perheen yhteinen liikkuminen on hyvä tapa tukea lasten liikuntaa, ja siirtää samalla myönteistä asennetta liikkumista kohtaa.
Yhteisen liikunnan ei tarvitse tarkoittaa kallista liikuntaharrastusta, johon koko perhe osallistuu, vaan Koivumäki kehottaa yksinkertaisesti lähtemään ulos kävelemään koko perheen voimin.
– Kyllä lapset huolehtivat usein siitä, että jos puitteet ovat vain oikeat, niin liikuntaa tulee huomaamatta, kun lähdetään metsäretkelle, tai pulkkamäkeen, tai yhteiselle pyöräretkelle, Koivumäki kertoo.
Lapset ideoimaan
Koivumäen mukaan vanhempien ei tarvitse aina keksiä itse, mitä perhe voisi tehdä yhdessä.
– Aika kiva tapa on myös se, että pyydetään lapsia kertomaan, mitä he haluaisivat tehdä. Sanotaan, että nyt voitaisiin yhdessä tehdä jotain liikunnallisia juttuja, keksikääs te jotakin juttuja. Lapset on kyllä aika mielikuvitusrikkaita, sanoo Koivumäki.
Tämä voi vaatia Koivumäen mielestä vanhemmilta itsensä haastamista.
– Vanhempien pitäisi lähteä mukaan rohkeasti. Antaa lasten välillä sanoa, että nyt tehdäänkin tällaisia juttuja. Ei ajatella, että onko tämä hassua vai ei, vaan että onko tämä kivaa, Koivumäki selittää.
Pihaleikit kunniaan
Pihaleikit ovat Koivumäen mukaan yksi loistava liikuntamuoto, johon aikuiset ja lapset voivat yhdessä osallistua.
– Pihaleikkikulttuurin herättäminen olisi todella hienoa, ja sitä toki tehdäänkin. Se on ehkä sellainen helppo ja kiva tapa liikkua, pihaleikit siis uudestaan kunniaan. Lapsethan tykkäävät pihaleikeistä valtavan paljon, ja kyllä ne herättävät meissä aikuisissakin mukavia muistoja, sanoo Koivumäki.
Koivumäki kuitenkin muistuttaa, että aika on muuttunut, eikä asioita kannata katsoa mustavalkoisesti: nykyajan teknologiakin voi tarjota uusia apuvälineitä liikkumiseen.
– Kurjalla kelillä vaihtoehto voi olla jokin konsolipeli, jossa liikutaan. Ne ovat myös yllättävän tehokkaita, Koivumäki sanoo.
Lue myös:
(MTV LIFESTYLE)
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää