Mainos

Perhe sai kirjeen, joka vihjasi kadonneen teinityttären lepäävän Vatikaanin haudassa – hauta avattiin, mutta kylmäävä mysteeri vain syveni

0:51

Italialaistytön perhe sai anonyymin kirjeen, jonka arveltiin johtavan 36 vuotta sitten kadonneen teinityttö Emanuelan jäljille. Kirje jätti jälkeensä kuitenkin enemmän kysymyksiä kuin vastauksia, sillä vihjeen toivossa Vatikaanin hautausmaalla sijaitseva hauta avattiin. Selvisi, ettei haudasta löytynyt Emanuelaa, eikä noin 160 vuotta sitten haudattuja kahta prinsessaa, joiden viimeinen leposija hautapaikka oli.

Maaliskuussa 2019 Emanuela Orlandin perhe sai anonyymin kirjeen, joka tarjosi uutta johtolankaa 36 vuotta sitten kadonneen tyttären mysteerin ratkaisemiseksi. Kirjeessä oli kuvattuna hautapaikka ja enkeli, jotka muistuttivat ulkonäöltään Vatikaanin hautausmaalla sijaitsevaa hautaa. 

Hautausmaa sijaitsee Vatikaanivaltion sisällä alueella, jonne turisteilla ei ole pääsyä. Hautausmaa on saksankielisten katolisten käytössä.

Perhe lähestyi kirjeen myötä Vatikaanivaltiota ja lopulta hauta päätettiin avata tapauksen ratkeamisen toivossa. Avattu hauta jätti asiantuntijoille kuitenkin enemmän kysymyksiä kuin vastauksia, sillä kahden prinsessan viimeisenä leposijana pidetty hauta olikin tyhjä. 

Haudasta olisi pitänyt löytyä ainakin vuonna 1836 kuolleen prinsessa Sophie von Holenholen ja vuonna 1840 kuolleen prinsessa Carlotta Federica of Mecklenburgin jäänteet. Hauta oli kuitenkin täysin tyhjä.

Nyt Vatikaani aikoo käydä vanhat asiakirjat läpi selvittääkseen haudan mysteerin.

Katosi matkalla huilutunnilta

Emanuela Orlandi katosi 22. kesäkuuta vuonna 1983 matkalla kotiin huilutunnilta. Hänet nähtiin viimeksi bussipysäkillä Rooman keskustassa. Tämän jälkeen nuoresta tytöstä ei ole tehty yhtään havaintoa.

Vuosien saatossa tytön katoamisesta on esitetty monenlaisia spekulaatioita. Hänen on epäilty tulleen kidnapatuksi ja tapetuksi, mutta tytön ruumiista ei ole näkynyt jälkeäkään.

Julkisuutta on katoamisen alusta saakka kiinnostanut yksityiskohta, että toinen hänen vanhemmistaan oli töissä Vatikaanivaltiolle.

– Monet ovat sanoneet, että minun pitäisi vain jatkaa elämääni ja unohtaa jo koko asia. Mutta en voi antaa sen olla. En saa rauhaa, ennen kuin asia ratkeaa, Emaunelan veli Pietro kertoo BBC:lle.

Pietro muistelee murheellisena BBC:n haastattelussa, että hänellä oli ollut riitaa siskonsa kanssa juuri ennen katoamista.

– Meillä oli riitaa, koska hän meni musiikkitunnille. Oli todella kuuma, enkä halunnut lähteä hänen kanssaan, sillä minulla oli muuta tekemistä. Hän löi oven ja lähti, se on viimeinen muisto hänestä.

– Olen usein pohtinut, että mitä jos olisin lähtenyt hänen mukaansa.

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja