Helsingin hovioikeus antoi tammikuun lopussa tuomion niin sanotusta Case Sunny Beach -tapauksesta. Hovioikeus tuomitsi kaksi tekijää 3 vuoden ja 6 kuukauden vankeusrangaistukseen. Kaksi muuta tekijää tuomittiin 4 vuoden ja 6 kuukauden pituisiin vankeusrangaistukseen.
Aiemmin Itä-Uudenmaan käräjäoikeuden 11. huhtikuuta 2017 antamasta ratkaisusta oli valittanut neljä vankeusrangaistukseen tuomittua.
Käräjäoikeus tuomitsi kahdeksasta vastaajasta kuusi ehdottomiin vankeusrangaistuksiin. Ehdottomien rangaistusten pituus vaihteli puolestatoista vuodesta viiteen vuoteen.
Vastaajien rangaistusta korotettiin, koska teko katsottiin tehneenä osana järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaa.
Hovioikeus vahvisti käräjäoikeuden linjan siitä, että tapauksessa oli kyse järjestäytyneenä rikollisryhmänä jäseninä tehdyistä omaisuusrikoksista, mitä voitiin käyttää rangaistuksen koventamisperusteena.
Hovioikeuden mukaan järjestäytyneen rikollisryhmän olemassaolon puolesta puhuu "rikosten lukumäärä sekä se, että kyse on rajat ylittävästä rikollisuudesta, toiminta on ollut pitkäkestoista ja suunnitelmallista, ja sillä on tavoiteltu taloudellista hyötyä."
Auto jäi jumiin rantahiekkaan
Case Sunny Beach -jutussa oli kyse veneiden perämoottoreiden anastamisesta. Itä-Uudenmaan poliisilaitos tutki laajaa anastusrikoskokonaisuutta yhdessä Latvian viranomaisten kanssa alkukesästä 2016 lähtien.
Tapahtumat saivat alkunsa toukokuussa 2016, kun Porvoossa yritettiin yöllä anastaa 225 hevosvoiman perämoottoria.
Teko keskeytyi, kun epäiltyjen tekijöiden Ford Mondeo -merkkinen farmariauto jäi kiinni rantahiekkaan. Auto oli rekisteröity Suomessa asuvan henkilön nimiin, mutta poliisin tutkimuksissa varsinaisiksi tekijöiksi alkoi selvitä latvialaisia henkilöitä.
Suomen poliisi otti yhteyttä Latvian viranomaisiin ja heidän tietojen mukaan kyseessä olivat oikeat epäillyt. Latviassa saatiin havaintoja epäilyttävästä veneliikkeestä ja perämoottoreiden myynnistä.
