Peltipoliisit miehittivät Kehä I:n vuosi sitten – näin kävi liikenteen sujuvuudelle

Tiheästi asetetut automaattivalvontapisteet tasoittivat erittäin vilkkaasti liikennöidyn Kehä I:n liikennevirtaa. Suuret ylinopeudet ja onnettomuudet vähenivät.

Helsinkiä kehämäisesti kiertävä maantie 101 (Kehä I) on Suomen vilkkain tie. Helmikuussa 2016 tielle asennettiin kameravalvontapisteitä poikkeuksellisen tiheään. Tietä pitkin ajava kohtaa kameravalvontapisteen noin kolmen kilometrin välein.

Automaattivalvonnan käynnistyttyä yli 10 km/h ylinopeudet alenivat 11:stä 2:een prosenttiin.

– Näillä liikennemäärillä vaikutus on merkittävä. Kun esimerkiksi Pakilan kohdalla aiemmin huomattavia ylinopeuksia havaittiin päivässä 11 000, niin valvonnan alettua niitä havaittiin 2 000, sanoo VTT:n johtava tutkija Harri Peltola.

Ylinopeudet vähenivät sekä automaattivalvontapisteissä että niiden välillä. Liikenteestä tuli tutkimuksen mukaan myös sujuvampaa, kun tiheässä olevat valvontapisteet pitivät liikennevirran tasaisena.

Vakavat peräänajot vähentyneet

Liikenneonnettomuudet näyttäisivät vähentyneen Kehä I:llä valvonnan vuoksi, joskin pian automaattivalvonnan käynnistymisen jälkeen alkaneet tietyöt haittasivat tilastollisesti varman onnettomuusaineiston keruuta. Onnettomuusluokkatarkastelun mukaan minkään onnettomuusluokan vahingot eivät lisääntyneet.

– Onnettomuudet ovat vähentyneet erityisesti niillä osuuksilla, missä ei ole ollut tietöitä. Erityisen ilahduttavaa on huomata, että loukkaantumiseen johtaneet peräänajot ovat vähentyneet. Työmaajaksojen kohdilla vaikutusta on vaikeampi arvioida. Se kuitenkin tiedetään, että tietyömailla automaattivalvonnan on koettu parantavan työturvallisuutta, sanoo Uudenmaan ELY-keskuksen liikenneturvallisuusvastaava Marko Kelkka.

Nopeusmuutosten perusteella arvioituna automaattinen nopeusvalvonta vähentää henkilövahinkoon johtaneita onnettomuuksia 9–15 prosentilla.

Kehä I:n automaattisen nopeusvalvonnan tuomien onnettomuuskustannussäästöjen arvioidaan olevan noin 2 miljoonaa euroa vuodessa.

Peltipoliisit muun valvonnan tukena myös jatkossa

Tutkimuksen mukaan selvä enemmistö tienkäyttäjistä kannattaa automaattista nopeusvalvontaa, vaikka sen kannatus käyttöönotetun automaattivalvonnan aikana on hieman pudonnut. Trafi arvioi, että pian automaattivalvonnan käynnistämisen jälkeen alkaneet tietyöt ovat saattaneet lisätä kriittisyyttä Kehä I:n automaattivalvontaa kohtaan.

Tietöiden ja automaattivalvonnan käynnistyttyä 55 prosenttia haastatelluista kuljettajista suhtautuu myönteisesti Kehä I:n automaattivalvontaan. Aiemmin kannatus oli 67 prosenttia.

– Tulokset vahvistavat jo aiempien tutkimusten kautta saatua tietoa siitä, että automaattivalvonta on kustannustehokas tapa parantaa liikenneturvallisuutta. Automaattivalvontaa tullaan valtioneuvoston linjausten mukaisesti käyttämään myös jatkossa, sillä se tukee poliisin muuta valvontaa tehokkaasti, sanoo poliisitarkastaja Heikki Ihalainen Poliisihallituksesta.

Automaattivalvonnan vaikutuksia koskeva tutkimus tehtiin Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy:ssä. Tutkimuksen tilasivat Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi, Liikenneturva, liikenne- ja viestintäministeriö, Liikennevirasto ja Uudenmaan ELY-keskus. Poliisi luovutti tietoja tutkimuskäyttöön.

Lähde: Trafi / VTT 

***

Mersukuski kääntyi törkeästi eteen – kolari vain senttien päässä 0:14

Lue myös:

    Uusimmat