Pelosi syyttää Venäjä-raportin saanutta oikeusministeriä valehtelusta Yhdysvaltain kongressille – "Se on rikos"

Demokraatteja johtava edustajainhuoneen puheenjohtaja Nancy Pelosi syyttää Yhdysvaltian oikeusministeriä William Barria valehtelusta kongressille, kertoo CNN.

Erikoissyyttäjä Robert Muellerin Venäjä-raportista lyhennelmän julkaissut Barr sanoi viime kuussa Yhdysvaltain kongressille, ettei hän tiedä Muellerin kantaa hänen tiivistelmäänsä. Todellisuudessa Mueller oli lähettänyt Barrille kirjeen, jossa hän kritisoi tiivistelmää.

– Oikeusministeri ei kertonut totuutta kongressille. Se on rikos, Pelosi sanoi lehdistötilaisuudessa torstaina.

CNN:n mukaan Pelosilta kysyttiin myös, pitäisikö Barrin joutua vankilaan kongressille valehtelusta.

– Jos kyseessä olisi kuka tahansa muu, sitä pidettäisiin rikoksena, Pelosi vastasi, muttei kommentoinut vankilatuomion mahdollisuutta.

CNN:n mukaan Yhdysvaltain oikeusministeriö kutsui Pelosin kommentteja perättömäksi ja vastuuttomaksi hyökkäykseksi.

Neuvoja Valkoisesta talosta

Donald Trumpin presidentinvaalikampanjaa koskevan Venäjä-tutkinnan ympärillä on kuohunut jälleen torstaina.

Uutistoimisto Reutersin haltuunsa saaman kirjeen mukaan Valkoisen talon lakiasiantuntija neuvoi, että Trumpilla on oikeus määrätä neuvonantajiaan olemaan todistamatta kongressissa. Kirje oli osoitettu William Barrille.

Reutersin mukaan demokraattien yritys käyttää Muellerin Venäjä-raporttia ponnahduslautana uusiin tutkintoihin vesittyisi, jos Trumpin neuvonantajia ei voitaisi kuulla.

Kirjeessä sanotaan, että on eri asia kannustaa presidentin neuvonantajia yhteistyöhön kuin antaa heidän todistaa kongressissa.

Yhdysvaltain oikeusministeri William Barr on kieltäytynyt todistamasta edustajainhuoneen oikeuskomitean kuulemisessa, jossa oli tarkoitus käsitellä Barrin toimia erikoissyytäjä Robert Muellerin Venäjä-tutkinnan raportoinnissa. 

Oikeuskomitean demokraattipuheenjohtaja Jerrold Nadler varoitti Barrin kieltäytymisen  johtavan siihen, että edustajainhuone menettää voimansa nousta presidenttejä vastaan tulevaisuudessa.

Lue myös:

    Uusimmat