Pelkäätkö työpaikkasi puolesta? Työpaikat "vei" ensin automaattisaha, sitten tietokone – uutta työtä on silti aina syntynyt

Talouden viikko: Loppuuko työ, kuka maksaa verot? 7:24

Huomenta Suomen Talouden viikko -osiossa keskusteltiin tänään muuttuvista työmarkkinoista. Monet työelämärakenteet kuten johtamisjärjestelmät ja palkkausmallit perustuvat massatuotannon aikaan, vaikka aika on ajanut jo mallista ohi.

Koska tuotanto ei voi enää perustua uusiutumattomaan energiaan tai loppumattomiin raaka-ainevarantoihin, meidän on opittava ajattelemaan asioista uudella tavalla.

Työpaikat, sellaisena kuin ne olemme oppineet tuntemaan, ovat katoamassa, mutta muutos on ollut jatkuvaa jo pidemmän aikaa. 

– Tämä täsmälleen sama tilanne oli edessä 1950-luvun ihmisellä, kun maatalouden työpaikat vähenivät. Oli pakko muuttaa Ruotsiin ja etsiä uudenlaista. Kyllä työpaikat muuttuvat ja katoavat, mutta se ei ole uusi asia, sanoo Demos Helsingin toiminnanjohtaja Tuuli Kaskinen.

Muutos on ollut aina pelottavaa, koska ihmiset ovat joutuneet miettimään, onko omalla ammattitaidolla ja osaamisella samanlaista hyötyä ja arvoa kuin aikaisemmin. Hiljalleen ovat hiipumassa rutiininomaiset työtehtävät.

– Digitalisoituminen ja sen taidot omaavat ihmiset tulevat jatkossakin menestymään. Myös suunnittelu- ja markkinointialat sekä luovat alat tulevat pysymään. Kuten myös palveluala. Kokonaisuudessaan työtä katoaa, mutta uuttakin syntyy, että meidän pitäisi panostaa osaamiseen, sanoo kansanedustaja Ozan Yanar.

Työn katoaminen huoletti jo 1700-luvulla

Nordean ekonomisti Olli Kärkkäinen haluaa muistuttaa, että vaikka työpaikkoja katoaakin, työ ei katoa.

– Koko ajan syntyy uusia työpaikkoja. Tämä sama huoli on ollut koko ajan. Jo 1700-luvulla taloustieteilijät olivat huolissaan siitä, kun tuli automaattisahoja, että johtaako tämä pahaan työttömyyteen. Meidän on paljon helpompi ennustaa niitä työpaikkoja, jotka katoavat kuin ennustaa niitä työpaikkoja, joita syntyy. 60-luvulla oltiin huolissaan siitä, että tietokoneet vievät kaikki työpaikat, mutta silloin ei kukaan osannut arvata, että meillä on videobloggareita, jotka elättävät itsensä sillä, sanoo Kärkkäinen.

Samaan aikaan eri puolilla maailmaa USA:n presidentti Donald Trumpin kaltaiset politiikot pitävät sitkeästi kiinni perinteisestä teollisuudesta ja niiden luomista työpaikoista. Demos Helsingin toiminnanjohtaja ei pidä vanhan pönkittämistä hyvänä ratkaisuna.

– Ongelma on se, että me ihmiset haluttaisiin, että asiat on aina kuten nyt, ja niin kuin mä olen oppinut. Me käydään kouluja pitkät pätkät, jossa meille kerrotaan, että maailma on tälläinen ja sitten yhtäkkiä pitäisi oivaltaa, ettei se olekaan, sanoo Kaskinen.

Työpaikkoja katoaa ja uusia syntyy, niin on ollut aina 7:52

Vanha teollisuusaika ei enää palaa

Ozan Yanar haluaa korostaa, että huoli työpaikkojen katoamisesta on aitoa ja oikeaa, mutta populistipuolueiden tarjoamat ratkaisut esimerkiksi vanhanaikaisen teollisuuden tekohengittämiseksi ei ole oikea.

– Ratkaisu on uuden luominen, joka hyödyttää myös niitä ihmisiä, jotka ovat työttöminä vaikka teollisuuden rakennemuutoksen vuoksi, sanoo Yanar.

Nordean ekonomisti haluaa muistuttaa, että teknologian kehitys on myös tuonut työpaikkoja takaisin.

– Teknologinen kehittyminen tuo työpaikkoja takaisin kehittyvistä maista takaisin länsimaihin. Että kun tehdään automaattisia tehtaita, niin yhtäkkiä autot kannattaakin rakentaa Uudessakaupungissa, sanoo Kärkkäinen.

Lue myös:

    Uusimmat