Mainos

Pelicansin hyökkääjälupaus palaa kaukaloon, mukana myös kaksi debytanttia – SaiPalla paha poissaolo

SM-liigassa pelataan keskiviikkoiltana neljä ottelua. Pelicans ja Ässät yrittävät katkaista tappioputkensa, kun taas HPK yrittää saavuttaa sarjan kärkikolmikkoa.

Alla olevalla videolla Tulosruudun kuvaa maanantain kierroksen ainoasta ottelusta Tappara-Ässät. 

Pelicans-HPK

Lahden Pelicans on ajautunut synkkään tappioputkeen. Pelicans on hävinnyt kuusi ottelua putkeen, mutta taistelee silti tasaisessa sarjassa edelleen suorasta pudotuspelipaikasta.

Tappioputkensa aikana Pelicans on pystynyt tarjoamaan hyvän haasteen niin Tampereen Tapparalle kuin myös sarjakärki Oulun Kärpille.

Molempia joukkueita vastaan Pelicans pelasi etenkin ensimmäisissä erissä laadukasta jääkiekkoa, mutta pelin jänne ei kestänyt täyttä 60 minuuttia kummassakaan ottelussa. Tämän pitää parantua, jos lahtelaiset mielivät ottaa kolme pistettä.

Pelicans saa takaisin kokoonpanoonsa 19-vuotiaan taitavan hyökkääjän Severi Lahtisen, joka on ollut sivussa muutaman viikon ajan. Pelicansin kokoonpanossa on myös kaksi debytanttia, kun 20-vuotias hyökkääjä Sakke Hämäläinen ja 18-vuotias puolustaja Aleks Haatanen pelaavat uransa ensimmäiset ottelut SM-liigasssa.

Hämeenlinnan Pallokerho on puolestaan erilaisessa tilanteessa kuin illan kotijoukkue Pelicans. Jos lahtelaiset olivat hävinneet kuudesta edellisestä ottelustaan jokaisen, on HPK puolestaan hävinnyt vain kahdesti kuudesta edellisestä ottelustaan.

HPK on pelannut viime aikoina laadukasta jääkiekkoa. Tästä osoituksena on se, että HPK on päästänyt neljässä edellisessä ottelussaan vain yhden maalin ja tehnyt itse puolestaan 14 maalia. HPK on ennen illan kierrosta sarjassa neljäntenä.

Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kahdesti, joista kummatkin ovat voittaneet yhden ottelun. Pelicansin edellisin voitto on juurikin HPK:ta vastaan.

HPK tekee pienen muutoksen kokoonpanoonsa, kun Janne Lahti ja Erkka Seppälä ovat sivussa ja heidän tilalleen kokoonpanoon palaavat Filip Riska ja Harri Kainulainen.

10:00

Ässät-SaiPa

Porin Ässät on ajautunut jälleen vaikeuksiin, sillä porilaiset tulevat illan otteluun neljän ottelun tappioputkessa.

Vaikka porilaisten viisikkopelaamiseen on tullutkin järkeä päävalmentajavaihdoksen jälkeen, on joukkue silti ollut täysin ykkösketjunsa – Jarno Kärki, Peter Tiivola, Sakari Salminen – varassa.

Kolmikon jälkeen tehokkain hyökkääjä on Niklas Appelgren, joka on tehnyt 22 otteluun kuusi pistettä. Onkin selvää, että Ässät tarvitsee nopeasti apuja alemmilta ketjuilta maalintekoon.

Huolestuttavaa on varsinkin Mikko Salmion pelaaminen: 20 pelattua ottelua, 0+0-tehot.

SaiPan kausi on ollut hieman kummallinen. Joukkueen otteet pelien välillä ailahtelevat hurjasti, joka on näkynyt myös tuloksissa viime aikoina. Voitettua ottelua on yleensä seurannut heti tappiollinen ottelu.

Tämä on näkynyt varsinkin koti-ja vierasotteluissa. SaiPa on yksi SM-liigan vahvimmista kotijoukkueista, mutta heikoin vierasjoukkue, vaikka lappeenrantalaiset voittivat edellisen ottelun vieraissa 5-1-lukemin.

Kaikesta ailahtelevaisuudesta huolimatta SaiPa on ennen illan kierrosta sarjassa viidentenä. Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kerran, jolloin voittajaksi selviytyi SaiPa 4-1-lukemin.

SaiPa tekee yhden muutoksen kokoonpanoonsa, kun kultakypärä Cody Kunyk on sivussa ja hänen tilallaan ykkösketjun keskellä pelaa Anssi Löfman.

Ilves-KooKoo

Tampereen Ilvekselle marraskuu ei ollut kovin mairitteleva kuukausi. Ilves voitti kahdeksasta marraskuussa pelatusta ottelustaan vain yhden ja seilasi pahimmillaan kuuden ottelun tappioputkessa.

Tappioputkensa se sai katkaistua edellisessä ottelussaan, kun se kukisti Porin Ässät 3-2-lukemin jatkoajan päätteeksi.

Onkin mielenkiintoista seurata, vapauttiko voitto joukkueen pelaamista. Ilveksen päävalmentaja Karri Kivi totesi Ässät-ottelun jälkeen, että on katsonut alkukauden otteluita ja huomannut, miten erilaista jääkiekkoa Ilves tuolloin pelasi.

KooKoon kausi on ollut positiviinen, sillä kouvolalaiset ovat ennen illan kierrosta sarjassa kahdeksantena.

KooKoolle marraskuu oli mainio kuukausi, vaikkakin se kärsi kaksi tappiota putkeen kuukauden lopussa. Se voitti kuitenkin viisi ottelua kahdeksasta ottelustaan marraskuussa.

KooKoo onkin ihastuttanut tällä kaudella laadukkaalla ja viihdyttävällä hyökkäyspelaamisellaan. Siitä osoituksena on Malte Srömwallin ja Anrei Hakulisen tehot, jotka oikeuttavat pistepörssissä viiden tehokkaimman pelaajan joukkoon. Strömwall on toisena ja Hakulinen viidentenä pistepörssissä.

Hakulinen pääsee puolestaan Leijonien matkaan ensi viikolla pelattavaan Euro Hockey Tour-turnaukseen Venäjälle.

KooKoo saa illan otteluun takaisin Tapparasta tulleen lainapelaajansa Juho Rautasen, joka pelasi viime viikolla kaksi ottelua Tapparan paidassa.

Muut ottelut:

Lukko-Jukurit, kokoonpanot

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.