Pelastuslaitos ärähti: "Pelastajista oli tulla pelastettavia" – liikennettä ohjanneet palomiehet "meinattiin jyrätä"

Helsingin pelastuslaitoksen henkilökunta toivoo autoilijoiden ohittavan onnettomuuspaikat aiempaa varovammin. Liikennettä ohjanneet palomiehet lähes jyrättiin kolaripaikalla viimeksi eilen.

Helsingin pelastuslaitoksen palomestari Rauno Laukkanen kertoo Helsingin Uutisissa, että autoilijat aiheuttivat eilen vaaratilanteita onnettomuuspaikalla Uudella Porvoontiellä.

Palomiehet ohjasivat liikennettä heijastinliivit yllään. Lisäksi heillä oli käytössään valolla varustettu pysähtymiskilpi. Liikennettä ohjanneet palomiehet olivat silti jäädä kahden auton alle, koska ne ajoivat suljettua kaistaa.

Pelastuslaitos vetoaa Twitterissä autoilijoihin, että he noudattaisivat pelastus- ja ensihoitohenkilöstön ohjeita liikenteessä.

– Liikennettä ohjanneet palomiehet olivat asianmukaisissa varusteissa. Tästä huolimatta heidät meinattiin jyrätä kaksi kertaa, kun autoilijat aikoivat ajaa suljettua kaistaa. Toisella autoilijalla oli kännykkä ja toinen keskittyi tupakointiin, Rauno Laukkanen kuvailee Helsingin Uutisten haastattelussa.

"Vain poliisia uskotaan"

Helsingin pelastuslaitokselta kerrotaan, että nopeudet ovat onnettomuuspaikoilla usein liian suuria ja pelastushenkilökunta ohitetaan liian läheltä.

– Hyvin tarkkana joudutaan olemaan, ettei tule pelastajista pelastettavia. Pieniä kolhuja on itsellekin käynyt, auton peiliä osunut pakaraan ja semmoista, mutta ei mitään vakavampaa, nimettömänä pysyttelevä palomestari kertoo MTV Uutisille.

Tilanne rauhoittuu onnettomuuspaikalla hänen mukaansa yleensä vasta poliisin tultua paikalle.

– Paloautoja ja ambulansseja ja niiden henkilökuntaa ei jostain syystä kunnioiteta ja uskota samalla tavalla kuin poliisia. Vasta kun poliisiauto on paikalla, ihmiset lopulta havahtuvat siihen, että täytyy hidastaa.

Lue myös:

    Uusimmat