Pelastakaa Lapset sai viime vuonna lähes 3 000 vihjettä lapsiin netissä kohdistuvista epäillyistä seksuaalirikoksista

Kansalaisjärjestö Pelastakaa Lapset sai viime vuonna noin 2 750 vihjettä, joissa esitettiin epäily verkossa tapahtuvasta lapsiin kohdistuvasta seksuaalirikollisuudesta. Järjestö kertoo asiasta tiedotteessa.

Yhdistys ylläpitää Nettivihje.fi-palvelua, johon kuka tahansa voi ilmoittaa internetissä olevasta lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyvästä aineistosta tai lapsen seksuaaliseen houkutteluun liittyvästä toiminnasta.

Vihjeet käsitellään luottamuksellisesti, ja laittomaan toimintaan viittaava tieto välitetään eteenpäin viranomaisille.

Pelastakaa Lapset varoitti huhtikuussa, että poikkeusolojen aikana lapset voivat olla entistä suuremmassa vaarassa joutua groomingin eli seksuaalisen houkuttelun kohteeksi verkossa. Myös keskusrikospoliisi sekä useat kansainväliset organisaatiot nostivat lasten turvallisuuden verkossa huolenaiheeksi koronapandemian poikkeusolojen aikana.

Nettivihje-palveluun tulikin keväällä tavallista enemmän ilmoituksia, mutta mahdollinen grooming-rikosten kasvu ei ole näkynyt enää kevään jälkeen vihjeiden määrässä. Pelastakaa Lapset onkin huolissaan siitä, että osa groomingiin liittyvistä tapauksista jää pimentoon.

Nettivihjeen avulla lapsi saa tukea ja apua

Yhdistyksen mukaan tapaukset voivat jäädä selvittämättä, koska lapsia ja nuoria ei ole neuvottu toimimaan tilanteissa, joissa he saavat hämmentävältä tai pelottavalta tuntuvia viestejä verkossa.

–  Niissä tilanteissa, joissa lapsi kokee itse syyllisyyttä asiasta, saattaa lapsi jättää kertomatta aikuiselle, jos lapsi on itse vastannut viesteihin, lähettänyt tai vastaanottanut jotakin, mikä lapsesta tuntuu nololta, järjestön asiantuntija Pauliina Sillfors sanoo tiedotteessa.

Yhdistys muistuttaa, että myös lapset ja nuoret voivat tehdä ilmoituksen Nettivihjeeseen.

Ilmoitusten avulla viranomaiset voivat selvittää tekijän ja estää uusien uhrien syntymisen, järjestö kertoo. Samalla varmistetaan, että lapsi saa tarvitsemansa tuen ja avun.

Nettivihje auttaa myös, jos lapsen alastonkuva on lähtenyt kiertämään verkossa tai epäilee törmänneensä seksuaaliväkivaltaan liittyvään ihmiskauppaan.

Lue myös:

    Uusimmat