Pelasta työpäiväsi: Näillä vinkeillä onnistut kommunikoimaan kenen kanssa tahansa

Bright Side -sivusto keräsi yhteen niksit, joiden avulla tuottoisa keskusteleminen on mahdollista kenen kanssa vain.

Jos havaitset, että kanssasi pelataan – työtoverisi esimerkiksi sanoo jotakin ilkeämielistä tai vihjaa jotakin puolella sanalla – älä vaadi selitystä. Tuijota häntä sen sijaan hiljaa silmiin. Keskustelukumppanisi huomaa, että havaitsit hänen pelinsä, ahdistuu, ja luultavasti alkaa selitellä puheitaan.

Jos sinulle huudetaan, pysy täysin rauhallisena ja passiivisena. Vihaan tekee yleensä mieli vastata vihalla, mutta ärtymys menee yleensä nopeasti ohi. Vihaa seuraava tunne on häpeä omasta käytöksestä, ja rauhoittumalla vältät tämän. Sinulle huutanut henkilö sen sijaan ei. Odottele anteeksipyyntöä rauhassa.

Jos olet huonoissa väleissä työtoverisi kanssa, istu hänen lähellään. On vaikeaa puhua pahaa sellaisesta ihmisestä, joka on paikalla.

Jos pelkäät tai jännität tärkeitä tapaamisia ja ihmisiä, teeskentele, että jokainen palaverin osallistuja on pitkäaikainen, rakas ystäväsi.

Kun ihmiset jakavat hauskan hetken ja nauravat, he yleensä katsovat ihmistä, jonka kanssa ovat läheisimpiä. Kenelle työtoverisi kertoo hauskan jutun ensimmäisenä? Kenen kanssa hän haluaa jakaa mukavan hetken? Tarkkaile muita, voit oppia paljon työtovereistasi.

Kun tapaat uuden ihmisen, teeskentele hieman iloisempaa kuin olet. Hymyile aidosti. Huomaat, miten iloiseksi se tekee muut, ja pian ilo on aitoa.

Kiinnitä toisen ihmisen huomio katsomalla tiiviisti jotakin kohdetta hänen takanaan. Vilkaisemme lähes vaistomaisesti ihmisiä, joiden luulemme katsovan meitä. Kun näin tapahtuu, aloita keskustelu: "Anteeksi, katsoin vain tuota maalausta..." Katsekontakti tuntuu intiimiltä ja lähentää ihmisiä. Kun tapaat uuden, kiinnostavan ihmisen, yritä nimetä hänen silmiensä väri. Näin saat tuijotella häntä silmiin!

Ihminen antaa helposti periksi pienelle vaatimukselle, jos on kieltäytynyt jostakin isommasta aiemmin. Kuinka moni kehtaa kieltäytyä kolmesta työtehtävästä putkeen? Käytä tätä hyväksesi.

Moni kärsii "huijarisyndroomasta" ja kokee olevansa vähemmän pätevä kuin muut olettavat. Käytä tätä hyväksesi: teeskentele itsevarmaa silloinkin, kun et ole sitä sataprosenttisesti. Muut näkevät sinut itsevarmana ja ihailevat sitä.

Kun tunnet olosi stressaantuneeksi, hengitä hitaasti ja syvään – näin:


Lue myös:

    Uusimmat