Mainos

Pelaajakysely kertoi paljon – NHL:n kritisoitu systeemi halutaan muuttaa

9:24
Videolla juttua NHL:n pudotuspeleistä.

Jääkiekkoliiga NHL:ssä pudotuspelien ensimmäisen kierroksen yhteydessä on herännyt jälleen keskustelu siitä, pitäisikö sarjan muuttaa nykyistä pudotuspeliformaattiaan. Nykyinen malli on herättänyt kritiikkiä, mille vahvistusta tuli yhdysvaltalaisen uutistoimisto AP:n teettämästä kyselystä.

AP selvitti kaikista 31 NHL-seurasta mielipiteen sille, pitäisikö sarjan säilyttää nykyinen pudotuspelimalli vai pitäisikö sitä muuttaa.

Nykyisessä mallissa jokaisesta neljästä divisioonasta etenee jatkoon kolme parasta joukkuetta. Näiden lisäksi yhdestä konferenssissa pääsee jatkoon kaksi niin sanottua villi kortti -joukkuetta, eli parhaiden divisioonajoukkueiden jälkeen eniten pisteitä keränneet seurat.

Mallissa konferenssien parhaat joukkueet asettuvat hyvin herkästi vastaan jo pudotuspelien toisella kierroksella, divisioonapainotuksen takia.

NHL muutti systeemiä vuonna 2013. Tätä ennen vuosina 1994-2013 käytössä oli malli, jossa konferenssin ykkönen kohtasi konferenssissa sijalle kahdeksan sijoittuneen joukkueen, kakkonen seitsemännen, kolmas kuudennen ja neljäs viidennen.

Uutistoimisto AP kysyi jokaisen seuran niin sanotulta pelaajayhdistyksen edustajalta kantaa asiaan.

31 pelaajasta yhteensä 15 (48,4%) sanoi, että nykyinen malli pitäisi muuttaa. Seitsemän (22,6%) haluaisi pitää nykyisen mallin voimassa. Yhteensä yhdeksällä pelaajalla (29%) ei ollut kantaa asiaan.

– On aika kovaa, että monet hyvät joukkueet kohtaavat toisensa heti ensimmäisellä tai toisella kierroksella. Ehkä meidän pitäisi palata vanhaan malliin, Columbus Blue Jacketsin puolustaja David Savard miettii.

Savardin näkökulma sai myös hyvin vastakkaisen mielipiteen.

– Mielestäni se on hyvä, että joukkueet näkevät toisensa vuodesta toiseen. Sitä voi aina itkeä, että mikä on reilua ja mikä ei, jos kaksi parasta joukkuetta kohtaavat jo toisella kierroksella. Tuo on kuitenkin mainio juttu lajin kannalta, New Jersey Devilsin maalivahti Cory Schneider näkee.

Tämän kevään NHL:n pudotuspeleissä on jo nähty monia isoja yllätyksiä. Suurimmasta vastasi Savardin edustama Blue Jackets, joka tiputti jatkosta runkosarjan ylivoimaisen ykkösen, Tampa Bay Lightningin. 

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja