Pekka Haavisto kertoo tehneensä tälläkin kertaa ilmiön: "Siellä laitettiin telttoja pakkasella kasaan vaikeissa olosuhteissa"

– Moimoi, moimoi, huh!

Pekka Haavisto aloitti kiitospuheensa kannattajilleen huojentuneella huudahduksella. Puolen vuoden savotta ja yli 200 tilaisuutta on takana – tuloksena presidentinvaalien kakkossija toista kertaa peräkkäin.

Kun 2012 Haavisto nostatti ilmiön ja eteni toiselle kierrokselle, nyt kannatus putosi 18,8:sta 12,4:ään.

– Istuva presidentti on aika vahvoissa asemissa, varsinkin kun Suomen turvallisuustilanne on muuttunut, Venäjän tilanne, Krim ja brexit. Uskon, että ihmiset ovat äänestäneet eräänlaisen jatkuvuuden puolesta. Se tuli vaalikentillä paljon esiin.

Haavisto kertoo ymmärtävänsä äänestäjien argumentaation, mutta uskoo, että hänen esiin tuomansa rauhan ja ympäristön teemat ovat tarttuneet myös Sauli Niinistön puheenparteen.

– Ehkä tällä vaalikeskustelulla oli jokin vaikutus.

Pohjanmaan tuvat täyteen

Mutta Haaviston mukaan ilmiö syntyi silti tälläkin kertaa.

– Myös kuusi vuotta sitten tehtiin kampanjaa tyhjän teltan edessä. Nyt ilmiö tapahtui pienillä paikkakunnilla, Haavisto kertoo MTV Uutisille.

Kaupunkilaisten puolueeksi leimaantuneille vihreille on selvästi iso askel saada maakuntien tupatilaisuudet täyteen. Se luvannee hyvää myös ensi vuoden eduskuntavaaleissa.

Haavisto kertoo olleensa Kangasniemellä maatilalla katsomassa lypsykonetta ja robotisoitua navettaa tai Inarissa saamelaisten vetämässä tilaisuudessa, jonne tuli Utsjoelta porukkaa mukaan. – Ruotsinkielinen Pohjanmaa, jossa tuvat tuli täyteen, ja dj-keikka Lahdessa, Haavisto luettelee.

Erityisen hienoa oli Haaviston mukaan nähdä vihreiden kampanjaväen työ Kainuun Ristijärven kaltaisissa pienissä kunnissa.

– Siellä laitettiin telttoja pakkasella kasaan vaikeissa olosuhteissa. Ja paikalliset sanovat, että Kyllönenkin (vasemmistoliiton kainuulainen presidenttiehdokas Merja Kyllönen) ajoi tästä ohi, Haavisto kuittaili.

Vihreät oli suurin puolue

Kaiken kaikkiaan Haavisto piti tulosta tärkeänä vihreille. Vaalikentiltä mukaan tuli lisää nuoria, ja jos Niinistön kansanliikettä ei lasketa, vihreät oli vaalien suurin puolue, Haavisto muistuttaa.

– Kakkossija on näissä vaaleissa hieno saavutus.

Mutta tuleeko Haavistosta vihreä väyrynen, joka jaksaa sitkeästi yrittää presidentinvaaleista toiseen? Vielä Haavisto ei suostu paljastamaan, onko hän tarjolla vihreiden ehdokkaaksi vuonna 2024.

– Olen sanonut, ettei elämää voi ajatella kuusivuotiskausina, elämää pitää elää tässä välissä ja tehdä oikeita asioita, joita ollaan aina tehty.

Ja kehut puolisolle

Nyt on Haaviston mukaan aikaa taas keskittyä kampanjoinnin jälkeen olennaiseen. Lopuksi hän kiittikin puheessaan puolisoaan Antonio Floresia.

– Välillä mulla on sellainen olo, että kun tulee kotiin, niin pyykit on pesemättä ja keittiö jää sotkuiseksi ja jonnekin tulee paperikasoja. Sitten mulla on tässä ihminen, joka tukee kaikessa. Kun perhe-elämä jää vähemmälle kampanja-aikana. Kiitos siitä Antonio, Haavisto hehkutti.

Lue myös:

    Uusimmat