Paviaania uhkasi miehisyyden menetys Sydneyssä – karkasi kahden naaraan kanssa kaupungille ennen sterilisaatioleikkausta

Australiassa Sydneyssä leikkaukseen matkalla ollut paviaani aiheutti hämmennystä karattuaan kaupungille tiistaina kahden "vaimonsa" kera.

Kolmikko pääsi karkuun, kun urospaviaania oltiin kuljettamassa autolla sterilisoitavaksi. Naaraspaviaanit olivat olleet kyydissä rauhoittamassa urosta, New South Walesin osavaltion terveysministeri Brad Hazzard kertoi The Daily Telegraph-lehdelle.

Monet yllättyneet kaupunkilaiset jakoivat kuvia ja videota paviaanien karkumatkasta sosiaalisessa mediassa.

–  Olen kuudennessa kerroksessa ja vilkaisin juuri alas parkkipaikalle... ja siellä oli kolme paviaania, tapahtumasta paikalliselle radioasemalle soittanut henkilö kuvaili.

–  Olen kuolemanvakava. Niillä on punaiset pyllyt ja kaikki.

"He käyttäytyivät huomattavasti paremmin kuin paviaaneilta odotimme"

Poliisi kehotti ihmisiä välttämään alueella liikkumista. Karkurikolmikko saatiin lopulta kiinni, eikä niistä viranomaisten mukaan aiheutunut ihmisille vaaraa.

– He olivat katselleet alueella ympäriinsä ja päätyneet parkkipaikalle, jossa he käyttäytyivät huomattavasti paremmin kuin mitä paviaaneilta olisimme odottaneet, terveysministeri Hazzard kommentoi Sydney Morning Heraldille.

Sydney Morning Heraldin mukaan leikkaukseen matkalla ollut urospaviaani oli peräisin tutkimuslaitoksesta.

– Siellä ei haluta, että hän (paviaani) jatkaa lisääntymistä pienessä laumassa, joten hänet päätettiin sterilisoida, jotta hän voi jäädä laumaan, Hazzard sanoi. 

Lue myös:

    Uusimmat