Tiikeri karkasi omistajaltaan Texasissa – eläin kuvattiin myöhemmin kävelemässä vapaasti keskellä asuinaluetta

Tiikeri karkasi omistajaltaan Texasissa – eläin kuvattiin myöhemmin kävelemässä vapaasti keskellä asuinaluetta 1:44
Tiikeri karkasi viikonloppuna omistajaltaan Texasissa, eikä sen tämänhetkisestä olinpaikasta ole tietoa.

Yhdysvaltain Texasin osavaltiossa sijaitsevan Houstonin kaupungin asukkaat saivat viikonlopun aikana hieraista silmiään. Ilmielävä bengalintiikeri liikuskeli vapaana keskellä naapurustoa. 

Tiikeri oli mitä ilmeisimmin onnistunut karkaamaan omistajansa pihasta tämän huomaamatta.  

– Tiikeri vaikutti hyvin epäilyttävältä. Se ei missään vaiheessa hyökännyt kimppuuni, mutta kyseessä on silti villieläin, enkä halunnut ottaa mitään riskejä sen kanssa, pedon kohdannut Jose Ramos kertoo CNN:lle 

Tiikerin omistajaksi epäillään Victor Hugo Cuevasia, jota epäillään parhaillaan myös vuonna 2017 tapahtuneesta murhasta. 

Murhaoikeudenkäynnin alkamista vapaalla jalalla odottava Cuevas nähtiin myöhemmin siirtämässä tiikeriä syrjään kadulta. 

Naapurit näkivät myös hänen kuljettavan tiikerin pois asunnostaan hetkeä ennen poliisien saapumista.

Cuevas onnistui aluksi välttämään poliiseja, mutta hänet pidätettiin maanantai-iltana äitinsä luota.

Cuevasin asianajaja Micael Elliotin mukaan poliisi pidätti tapauksessa väärän henkilön. 

– Poliisilla oli tapauksen kanssa niin kiire, että he vain olettivat Cuevasin olevan tiikerin omistaja, koska hän sattui olemaan se henkilö joka siirsi tiikerin turvaan. 

Karannutta tiikeriä etsitään yhä, eikä sen tämänhetkisestä olinpaikasta ole tietoa. 

Lue myös:

    Uusimmat