Sunnuntain vaaleissa valitut kansanedustajat aloittivat työnsä eilen. Tahti on ripeä, mutta kuvastaa hyvin suomalaisen järjestelmän parhaita piirteitä.
Kun tulos on selvä – ja se on selvä melko nopeasti – kääritään hihat ja käydään töihin. Mitä siinä odottelemaan!
Uuden eduskunnan jäsenet ovat hyvin erilaisia yksilöitä, ja he tulevat myös muovaamaan omasta edustajantoimestaan itsensä näköisen. Kansanedustajan tointa voi hoitaa monella tavalla, ja sitä voi hoitaa monella tavalla hyvin. Oman paikan ja tavan löytyminen on tärkeää vaikuttamismahdollisuuksien kannalta, ja myös oman motivaation maksimoimiseksi.
Eduskuntatyön leimallinen piirre on siihen liittyvä julkisuus. On sekä valtavan sähköistävää että välillä raskasta, että oma työpaikka on päivittäisen uutisoinnin kohde. Politiikan vetovoima on tuntemus tapahtumien polttopisteessä olemisesta. Sen kääntöpuoli on julkinen kuva, joka ajoittain näyttäytyy ulkopuolelle hyvin toisenlaisena kuin se tapahtumien sisältä päin katsottuna on.
Poliitikon työn ja elämän ikuinen oppimisprosessi on pitää oma ulkokuori riittävän kovana, että se kestää joskus kovanakin sinkoilevat iskut – mutta riittävän pehmeänä, että kansalaisten huolet, toiveet ja odotukset läpäisevät sen ja viesti kulkee molempiin suuntiin. Oikean tasapainon löytyminen on välttämätön edellytys sille, että voi politiikassa olla pitkäjänteisesti mukana.
Eduskunta on upea näköalapaikka, sillä sen työn kuvaan kuuluvat kaikki elävän elämän asiat. Mikään inhimillinen ei ole kansanedustajalle vierasta. Asioiden laaja kirjo on edustajantyön rikkaus ja vaikeus: tylsää työssä tuskin tulee, mutta kaikkea ei millään voi hallita. Siksikin oman tontin löytäminen on tärkeää.