Patagonian perustaja lahjoittaa omistuksensa ilmaston hyväksi – arvion mukaan noin 100 miljoonaa dollaria vuodessa

Kiipeily- ja ulkoiluvälineitä ja -tekstiilejä valmistavan Patagonian perustaja lahjoittaa koko omistuksensa yhtiössä ilmastonmuutoksen torjuntaan.

Miljardööri Yvon Chouinard kertoo ratkaisustaan yhtiön sivuilla.

Chouinardin omistus siirtyy uudelle säätiölle ja kaikki Patagonian voitot liiketoiminnasta ohjataan kamppailuun ilmaston lämpenemistä vastaan.

Arvion mukaan tämä tarkoittaa noin 100 miljoonaa dollaria vuodessa, mutta määrä vaihtelee yhtiön tuloksentekokyvyn mukaan. Päätösvalta pysyy Chouinardin perheellä.

Chouinard on taustaltaan vuorikiipeilijä. Hän kertoo yhtiön sivuilla perustaneensa yhtiön, koska halusi valmistaa ja myydä hyviä välineitä vuorikiipelijöille. ”En koskaan halunnut tulla liikemieheksi”, hän kirjoittaa avoimessa kirjeessään yhtiön asiakkaille.

Patagonia on tunnettu sitoutumisestaan ympäristön suojeluun. Se pyrkii valmistamaan tuotteensa ympäristöystävällisesti. Yhtiö on lahjoittanut prosentin myyntituloistaan vuosittain hyväntekeväisyyteen. Yhtiön tarkoitukseksi on kirjattu maapallon suojeleminen.

Yhtiön liikevaihto uusimmalla tilikaudella oli noin 1,5 miljardia dollaria. Chouinardin omaisuuden arvoksi on arvioitu 1,3 miljardia dollaria.

Lue myös:

    Uusimmat