Pasi Kaunisto: Krapula lamaannutti ja tylsistytti
Alkoholintäyteinen kiertue-elämä tuli Pasi Kaunistolle tutuksi kiivaina keikkavuosina. 1980-luvulla Kaunisto havahtui ensimmäistä kertaa siihen, että meno oli kiihtynyt liian kuluttavaksi. Tänä päivänä muusikko pitää pullon korkin visusti kiinni.
Pasi Kaunisto tarttui mikrofoniin jo nuorena poikana. Vuosi 1969 ja hitti Koskaan et muuttua saa toivat muusikolle läpimurron. Kaunisto yhtyeineen alkoi kiertää ahkerasti pitkin Suomea.
Pian vuoteen saattoi mahtua jopa 240 keikkaa.
− 1970-luku oli sitä aikaa, että vaikka itsellä ei ollut pulloa mukana, keikkajärjestäjällä se oli tarjolla. Tunnelma oli joka paikassa sellainen, että juominen kuuluu tähän ammattiin, Kaunisto sanoo.
Keikkojen jälkeen muusikoiden ilta jatkui juhlinnan merkeissä. Hotellielämä ja tien päällä oleminen yhdistettynä alkoholinkäyttöön ja työn tuomiin paineisiin alkoivat vähitellen vaatia veronsa.
− Alkoholinkäyttö lisäsi työn raskautta. Jossain vaiheessa olin niin väsynyt, että pelkkä keikkavaatteiden päälle pukeminen nosti hien pintaan.
Lopulta ristiriita kävi ylivoimaiseksi kestää.
Juhlien loppu
Kaunisto sulki ensimmäisen kerran pullon korkin 1980-luvulla. Päätös vaati sisua ympäristössä, jossa alkoholia oli tarjolla joka puolella. Muusikko piti pintansa, sillä hinta alkoholinkäytöstä alkoi olla liian kova.
− En jaksanut enää seuraavana päivänä iskenyttä olotilaa. Krapulassa tunsin itseni lamaantuneeksi, mutta myös kärsimättömäksi ja tylsistyneeksi, Kaunisto sanoo.
Kun pää oli selvä, mieli avautui uudenlaisille ajatuksille. Kaunisto alkoi kaivata elämäänsä syvempää sisältöä. Hän hankki käsiinsä hengellistä kirjallisuutta ja alkoi pohtia asioita.
Kun Kaunisto alkoi saada elämäänsä voimaa ylhäältä käsin, myös alkoholista kieltäytyminen helpottui. Uskonto ei ole kuitenkaan ole kultainen avain, joka pyyhkii elämän ongelmat kerralla pois.
− Jokaisen on kuljettava itse oma tiensä. Uskostani huolimatta joudun yhä törmäämään asioihin samalla lailla kuin muutkin, laulaja korostaa.
Uutta virtaa työhön
Usko alkoi vaikuttaa Kauniston elämään siinä määrin, että hän julkaisi vuonna 1990 ensimmäisen hengellisiä lauluja sisältävän albumin. Samalla hän alkoi puhua uskostaan julkisesti.
− Tuolloin vain muutama muu lisäkseni puhui uskostaan avoimesti. Sain toiminnastani myös kritiikkiä. Erityisesti miehet kokivat, ettei tällaisia asioita voinut tuoda noin vain esiin. Olin eräänlainen edelläkävijä.
Kaunisto korostaa, ettei uskosta puhuminen tee häntä yhtään pyhemmäksi, mutta on luontevaa tuoda julki asiaa, joka on itselleen tärkeä.
Kaunisto on viihdyttänyt yleisöä laulamalla 35 vuoden ajan. Hän asuu vaimonsa kanssa osan vuodesta Ranskassa. Jaksamiseen vaikuttaa olennaisesti se, että alkoholinkäyttö on jäänyt täysin.
− Meneillään on nyt yhdeksäs vuosi raittiutta. Aion pitää korkin kiinni loppuelämän. Elämä on kiireistä; ole siinä nyt vielä kännissä tai krapulassa! Ikävää, että ylipäätään tuhlasin turhiin päiviin niin monia vuosia.
Studio55/Jenni Kokkonen
Uusimmat
-
16:47
Nämä tahot voivat olla Moskovan iskujen takana, arvioi Jarmo Lindberg: "Jos kyseessä on separatistijoukko, on Venäjällä käsissään uudenlainen ongelma"
-
16:32
Juristi käytti ChatGPT:tä oikeusjutussa – tekoäly viilasi huolella linssiin
-
16:24
SM-liigaseuran toimitusjohtaja irtisanoutunut tehtävästään
-
16:15
Benedict Cumberbatchin kotiin hyökkäsi mies kalaveitsen kanssa – sai teostaan sakkoja ja lähestymiskiellon
-
16:00
Iltalehden avustajan Ukraina-uutisoinnissa epäselvyyksiä – kymmeniä artikkeleita poistettiin verkkosivuilta
-
15:57
Lionel Messi jätti arvokkaan tilaisuuden väliin – nautiskeli samaan aikaan megabändistä Barcelonassa
-
15:53
Mies valeli avovaimonsa exän ulko-oven sytytysnesteellä ja tuikkasi tuleen – murhan yritys vaaransi kerrostalon muutkin asukkaat
-
15:39
Juventus välttää uudet pistemenetykset – suostuu maksamaan sakot väärinkäytösepäilystä
-
15:35
Pääkaupunkiseudulla jyllää HIV-epidemia – Asiantuntija: Testausta tulee tehostaa
-
15:30
Asuntojen hintojen alamäki jatkui huhtikuussa – kauppojen määrä supistui kolmanneksella
-
15:19
Yhdysvaltalaisyhtiö suunnittelee Suomeen kolmea vihreän vedyn tuotantolaitosta – työllistävät suoraan 1 000 henkilöä
-
15:14
Valioliigan sensaationousijan kapteeni edelleen sairaalassa – valmentajalta lisätietoja tilasta
-
15:02
Pitääkö olla huolissaan -ohjelma loppuu – näin Jenni Pääskysaari herkistyy viimeisessä loppujuonnossaan
-
15:01
Lääkäri varoittaa: Etenkin nuorten naisten kiinnitettävä huomiota auringolta suojautumiseen – naiskromosomi taustalla suurempaan melanoomariskiin?
-
14:45
MM-jääkiekolla uskomaton suosio – näin valtava osuus suomalaisista seurasi kotiturnausta
-
14:16
Wagner-pomo Prigozhin raivoaa Venäjän puolustusministeriölle Moskovan väitetyistä drone-iskuista – MTV seuraa sotaa
-
13:59
Iloinen juhlakuva julki! Salkkarit-työryhmä juhlisti kevätkauden kuvausten päättymistä sankoin joukoin
-
13:49
Yksityisen sosiaalipalvelualan järjestöt jatkoivat ylityökieltoa ja antoivat lakkovaroituksen
-
13:42
Lakot alkamassa huomenna yksityisissä päiväkodeissa ja lastensuojelulaitoksissa eteläisessä Suomessa
-
13:40
Mies jyräsi pienen purjeveneen suurella moottoriveneellä, kaksi perheenisää kuoli – hovioikeus ei uskonut selityksiä
-
Lataa lisää