Paris Hilton järjesti perheelleen jättiyllätyksen kiitospäivänä – näin hän esitteli vastasyntyneen tyttärensä

Seurapiiritähti Paris Hiltonin ja hänen aviomiehensä Carter Reumin perhe on kasvanut tyttärellä. 

Seurapiiritähti Paris Hilton, 42, paljasti 27. marraskuuta esiintyessään Live With Kelly and Mark -keskusteluohjelman jaksossa, miten hänen perheensä sai tietää hänen ja hänen aviomiehensä Carter Reumin, 42, toisesta lapsesta, eli London-tyttärestä. 

Hilton kertoi, miten ennen kiitospäivän illallista Reum johdatteli hänen perheensä olohuoneeseen noin viiden aikaan illalla ja sanoi, että luvassa on yllätys. Kiitospäivää vietetään Yhdysvalloissa marraskuun neljäntenä torstaina, eli tänä vuonna 23. marraskuuta. 

– Kaikki luulivat, että taikuri oli tulossa. Että meille olisi tulossa joku esiintyjä. Kaikki olivat siis jo valmiiksi jännittyneitä. Sitten kävelin sinne pitäen sylissäni vaaleanpunaista peittoa, jossa oli vauva, ja kaikki olivat ihmeissään. He eivät voineet uskoa sitä. Se on paras kiitospäivä, jonka olen koskaan elämässäni viettänyt, Hilton kertoi ikimuistoisesta hetkestä. 

Tällä hetkellä Hilton ajattelee, että hänen elämänsä on täydellistä. Hän on kiitollinen niin aviomiehestään kuin kahdesta vauvastaan. Hän kertoi myös, ettei kukaan heidän perheissään tiennyt ennen kiitospäivää, että hän ja Reum odottavat toista lasta. Tosin Hiltonin äiti ja sisko Nicki Hilton tiesivät, että näin tulee tapahtumaan, mutta eivät sitä, milloin. 

Tähän mennessä Hilton ei ole näyttänyt London-vauvaa julkisesti kuvissa. 

Hiltonilla ja Reumilla on entuudestaan 10 kuukautta vanha Phoenix-poika, joka on saatu sijaissynnyttäjän avulla. 

Paris Hilton on jakanut kuvia pojastaan Phoenixistä ja aviomiehestään Carter Reumista kiitospäivältä. Kuvia voit selata nuolesta.

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.

Lähde: Page Six

 

 

Lue myös:

    Uusimmat