Studio55.fi kysyi 11:ltä Suomessa toimivalta pankilta, minkälaisia palvelumaksuja ne veloittavat 12:sta eri palvelusta. Mitä maksaa esimerkiksi verkkopankin käyttäminen tai saldokysely automaatilla? Entä moniko kolikko pankkikonttorin tiskillä tyhjennettävästä säästöpossusta jää pankille?
Suurin yksittäinen palvelumaksu pyörii viiden euron molemmin puolin ja peritään konttorissa tilisiirtona tehtävästä maksusta. Kuukausittain automaattisesti veloitettavat asuntolainan maksuerät voivat köyhdyttää asiakkaan lompakkoa vuodessa yli 26 eurolla.
Vertailussa on huomioitava, että palvelumaksut vaihtelevat pankkien sisällä asiakkuuden tyypin ja etutason mukaan. Joidenkin palvelumaksujen kohdalla osa pankeista ilmoittaa maksun yhtä veloituskertaa, toiset yhtä kuukautta kohti.
Automaatilla toimiminen ja konttorissa maksaminen
Saldokysely automaatilla maksaa pankista riippuen nollasta yhteen euroa. Kysely on ilmainen Aktian, Nooa Säästöpankin, Helsingin OP:n ja Ålandsbankenin asiakkaille sillä ehdolla, että asiakas nostaa samalla rahaa. Ilman vaatimusta samaan aikaan tapahtuvasta nostosta asiakkailta veloittavat vähiten Danske Bank ja Oulun Osuuspankki 0,20 eurollaan.
Automaatilla tapahtuvan maksutapahtumakyselyn kulut vaihtelevat 0,40 eurosta yhteen euroon. Aktia ja Suupohjan Osuuspankki ilmoittavat veloittavansa rahat erikseen jokaiselta alkavalta kymmenen tapahtuman erältä.
Jos haluaa maksaa maksun konttorissa tilisiirtona, on varauduttava kolmen–kuuden euron palvelumaksuun.
Saldokysely automaatilla | Maksutapahtumakysely automaatilla | Maksu konttorissa tilisiirtona | |
Aktia | noston yhteydessä 0 €, erilliskysely 0,75 € | 0,75 € jokaiselta alkavalta 10 tapahtuman erältä | 5 € |
Danske Bank | 0,20 € | 0,50 € | 5 € |
Handelsbanken* | 0,40 € | 0,40 € | 5 €tililtä, 7 € käteisenä |
LähiTapiola Pankki | 1 € | 1 € | 5 € poikkeuspalveluna toimistolla euromaksuna Suomeen tai muualle yhtenäiselle euromaksualueelle |
Nooa Säästöpankki | noston yhteydessä 0 €, erilliskysely 1 € | 1 € | 3 € |
Nordea | 0,40 € | 1 € | 5 € |
Oulun Osuuspankki** | 0,20 € | 1 € | 6 € |
Helsingin OP** | noston yhteydessä 0 €, erilliskysely 0,20 € | 1 € | 5 € |
Suupohjan Osuuspankki | 0,50 € | 1 € jokaiselta alkavalta 10 tapahtuman erältä | 4 € |
S-Pankki*** | 0,50 € | 0,50 € | Ei ole |
Ålandsbanken | noston yhteydessä 0 €, muuten 1 € | 1 € | 5 €tilisiirto, 7 € käteismaksuna |
*Kokonaisasiakkaan hinnat saattavat poiketa hinnastoista. Tämä koskee kaikkia 12:a vertailtua palvelumaksua.
**OP-bonusasiakkaiden palvelumaksuihin käytetään OP-bonuksia. Oulun Osuuspankissa OP-bonuksia kertyy, kun on maksanut 100 euron jäsenmaksun ja pankki- ja vakuutusasioinnin yhteenlaskettu volyymi on vähintään 5000 euroa kuukaudessa. Helsingin OP:ssa bonuksien kertymiseen riittää 5000 euron asiointi. Asioinnin suuruudesta riippuen palvelumaksut kuittaantuvat joko osittain tai kokonaan OP-bonuksilla. Jos Osuuspankin asiakkaalla on esimerkiksi 100 000 euron asuntolaina, OP-bonuksia kertyy vuodessa 250 euroa, jolloin palvelumaksut kuittaantuvat näillä OP-bonuksilla. Tämä koskee kaikkia 12:a vertailtua palvelumaksua.
***S-Pankin hinnat ovat asiakasomistajille ja heidän kanssaan samassa taloudessa asuville, joita on S-Pankin henkilöasiakkaista yli 99 prosenttia. Tämä koskee kaikkia 12:a vertailtua palvelumaksua.
Säästöpossun tyhjennys ja rahojen nostaminen pankissa
Säästöpossun tyhjentäminen rahojen laskemisineen on ehdoitta ilmaista viidessä pankissa. Oulun Osuuspankissa kolikoiden vastaanotto on ilmaista, jos asiakas tekee sen itse talletusautomaatilla – toimihenkilöpalvelu maksaa viisi euroa. Ålandsbankenissa kolikot otetaan lapsiasiakkailta vastaan veloituksetta. Danske Bank ja Ålandsbanken veloittavat kolikoiden vastaanotosta enemmän rahaa, jos kolikoita on yli sadan euron arvosta.
Rahan nostaminen pankissa omalta tililtä on ilmaista kaikissa kyselyyn vastanneissa pankeissa paitsi LähiTapiola Pankissa, jossa kyseistä palvelua ei ole.
Kolikoiden vastaanotto | Rahan nostaminen pankissa omalta tililtä | |
Aktia | 0 € | 0 € |
Danske Bank | 0 €, 14 € tai 2,5% arvosta riippuen talletustavasta ja rahamäärästä* | 0 € |
Handelsbanken | 0 € yksityishenkilöiltä, yrityksiltä rahanhuoltosopimuksen mukaisesti | 0 € |
LähiTapiola Pankki | Ei ole | Ei ole. Asiakas voi nostaa rahaa pankkivekselillä, joka maksuton. |
Nooa Säästöpankki | 0 € | 0 € |
Nordea | 0 € | 0 € |
Oulun Osuuspankki | 0 € henkilöasiakkaiden käyttöön tarkoitetulla talletusautomaatilla, toimihenkilöpalveluna 5 € | 0 € |
Helsingin OP | 0 €, kun asiakas jättää rahat laskettaviksi. 5 € asiakkaan odottaessa. | 0 € |
Suupohjan Osuuspankki | 0 € | 0 € |
S-Pankki | 0 € | 0 € |
Ålandsbanken | 0 € lapsiasiakkaiden säästölippaiden tyhjennys. 2 € lajiteltujen kolikoiden vastaanottamisesta rahamäärän ollessa enintään 100 €, jokaiselta seuraavalta alkaneelta 100 eurolta lisäksi 1 €. | 0 € |
*Talletusautomaatilla Danske Bankin tilille 0 €, kun kolikoita on enintään 100 € arvosta. 100 € ylittävältä osalta 2,5 % arvosta. Henkilöpalveluna panona omalle tilille 0 €, kun kolikoita on enintään 100 € arvosta. Rahojen laskeminen laskentakeskuksessa/tilitys 14,00 €. Konttori toimittaa yli 100 € arvoisen kolikkolaskennan laskentakeskukseen tilitettäväksi asiakkaan tilille.
Maksupalvelutoimeksianto ja ilmoitus e-laskusta
Maksupalvelutoimeksianto tarkoittaa sitä, että pankki hoitaa maksut eräpäivänä asiakkaan tililtä. Tästä palvelusta veloitetaan eri pankeissa 50 sentistä kolmeen euroon. Halvinta on Ålandsbankenissa ja Nooa Säästöpankissa, kalleinta Suupohjan Osuuspankissa ja S-Pankissa.
Sähköpostin e-laskusta saa seitsemässä pankissa ilmaiseksi. Muissa se maksaa 0,10–0,40 euroa. Handelsbankenissa e-laskusta ei ole mahdollista saada sähköpostia.
Tekstiviestin e-laskusta saa 11:stä pankista kahdeksassa. Ilmaista se on ainoastaan Danske Bankissa, muualla palvelumaksu vaihtelee 0,10–0,40 euron välillä.
Maksupalvelutoimeksianto | Sähköposti e-laskusta | Tekstiviesti e-laskusta | |
Aktia | 1,50 €/kpl | 0,30 € | 0,30 € |
Danske Bank | 1,30–1,50 € laskun maksu maksukuoressa/lasku | 0 € | 0 € |
Handelsbanken | 3 €/kpl | Ei ole | 0,30 € |
Lähitapiola Pankki | Ei ole | 0 € (saapumisilmoitus) | Ei ole |
Nooa Säästöpankki | 1 €/kpl | 0,40 € | 0,40 € |
Nordea | 2 € normaalihinta, avainasiakkaille 1,25 € | 0 € | 0,20 € |
Oulun Osuuspankki | 1,75 €/kpl | 0 € | 0,40 € |
Helsingin OP | 1,50 € | 0 € | 0,40 € |
Suupohjan Osuuspankki | 2,50 €/kpl | 0,10 € | 0,10 € |
S-Pankki | 2,50 € | 0 € | Ei ole |
Ålandsbanken | 0,50 €/kerta toistuvaissuorituksena, 4 € kertatoimeksianto | 0 € | Ei ole |
Verkkopankki ja asuntolaina
Verkkopankin kuukausikäyttö on ilmaista Danske Bankissa ja S-Pankissa sekä asiakkuuden tyypistä ja etutasosta riippuen Handelsbankenilla, LähiTapiola Pankissa, Nordeassa ja Ålandsbankenilla. Erilaisiin asiakaspaketteihin sisältyy verkkopankin lisäksi jokin maksukortti.
Asuntolainan maksueristä veloitetaan rahaa kahden euron molemmin puolin.
Verkkopankki/kk | Asuntolainan maksuerän automaattinen veloitus | |
Aktia | 2 €* | 1,70 €/kk |
Danske Bank | 0 € | 2,50 €/veloitus |
Handelsbanken | 0 € kokonaisasiakkaalle, 8 € yksittäispalveluna | 2 €/kk |
LähiTapiola Pankki | 0–6 € asiakkaan etutasosta riippuen** | 2,25 €/veloitus |
Nooa Säästöpankki | 2 €*** | 2 €/kk |
Nordea | 3 € normaalihinta, avainasiakkaille 0 € | 2,30 €/veloitus |
Oulun Osuuspankki | 2,70 € | 2,40 €/veloitus |
Helsingin OP | 2,70 €**** | 2,20 €/kk |
Suupohjan Osuuspankki | 1,50 € pankin jäsenille, 3 € muille | 1,90 €/kk |
S-Pankki | 0 € | Ei ole |
Ålandsbanken | 2,50 €, paitsi Premium-, Private Banking- ja Generation Å-asiakkaille 0 € | 2,40 €/veloitus, paitsi Premium- ja Private Banking- asiakkaille 1,90 €/veloitus |
*Verkkopankki sisältyy seuraaviin asiakaspaketteihin: Premium-asiakas 0 €/kk (sis. Visa Premium Gold-kortin), Etu-asiakas 4 euroa (sis. Visa-maksukortin) tai 6,50 euroa (sis. Visa Gold-kortin).
**Mikäli asiakkaan Säästötilin tai Määräaikaisen tuottotilin keskisaldo on yli 1000 €/kk, asiakas saa 100 % alennuksen verkkopalvelumaksusta, jolloin verkkopalvelu on maksuton (0 €).
***AATE-asiakkaalle maksuton.
****Päivittäisasioinnin palvelukokonaisuus (yhdistelmäkortti ja verkkopankki) maksaa yhteensä 2,95 €/kk, mikäli on bonusasiakas, tiliotteeksi on valittu verkkotiliote ja säännölliset tulot tulevat Helsingin OP Pankkiin.
Kulutusluotot
Kulutusluottojen maksuerien automaattiset veloitukset ovat ilmaisia vain Ålandsbankenissa. Seuraavaksi edullisin hinta löytyy Suupohjan Osuuspankista, 1,90 euroa kuukaudessa.
Vakuudellisen kulutusluoton maksuerän automaattinen veloitus | Vakuudettoman kulutusluoton maksuerän automaattinen veloitus | |
Aktia | 3 €/kk* | 3 €/kk* |
Danske Bank | 3,50 €/lasku | 3,50 €/lasku |
Handelsbanken | 2 €/kk | 1,50 €/MasterCard-tilinhoitopalkkio |
LähiTapiola Pankki | 2,25 €/veloitus | 2,25 €/veloitus |
Nooa Säästöpankki | 2 €/kk | 2 €/kk |
Nordea | 2,30 €/veloitus | 4,50 €/veloitus |
Oulun Osuuspankki | 2,40 €/veloitus | 4 € e-laskuna, 5 € paperilaskuna/suoramaksuna |
Helsingin OP | 2,20 €/kk | 3,50 €/OP Visa-kortin laskutuspalkkio |
Suupohjan Osuuspankki | 1,90 €/kk | 1,90 €/kk |
S-Pankki | Ei ole | Ei ole |
Ålandsbanken | 0 € | 0 € |
*1,70 €, jos laina on nostettu ennen 1.12.2010.
Kuva: Colourbox.com
Uusimmat
-
02:01
Kaksi yliopistoa Suomesta ylsi maailmaan yliopistojen 200 parhaan listalle – Pohjoismaiden paras sijalla 49
-
00:01
Kirja: Krista Pärmäkoski paljastaa rajut oireensa: ”Olin varma, että olin tullut hulluksi”
-
23:56
Maksuhäiriöisiä tuhansia enemmän kuin vuosi sitten: "Lakimuutos ei ole onnistunut"
-
23:51
Turun puukottajan aikeena oli puukottaa mahdollisimman monta, kunnes oli "alkanut tuntua liian pahalta" – motiivina viha
-
23:47
Syyria: Israel iski Damaskokseen, useita kuollut, myös naisia ja lapsia – MTV seuraa
-
23:35
Attendo-pomo valtavista vähennysaikeista: "Moni tuntee oikeutetusti vihaa" – karmea tieto vanhusten hoivajonosta
-
22:56
11-vuotias tyttö kadonnut Helsingissä, poliisi julkaisi kuvan
-
22:53
Tältä Milton-hurrikaani näyttää avaruudesta – Floridan asukkaille vakava viesti: "Jos jäätte taloonne, siitä tulee arkkunne"
-
22:37
Asiantuntija: Isku Nordeaan ei ole tietomurto vaan "julkisivun töhrintää" – silti poikkeuksellista
-
22:16
Merivartiosto evakuoi rahtialukselta kahdeksan metriä pudonneen ihmisen Selkämerellä
-
22:10
Tappara toipui komeasti shokkialusta – taululle lopulta tyrmäävät lukemat
-
21:47
Mies latasi Onlyfansiin videon yhdynnästä 16-vuotiaan kanssa, videota ei poistettu 1,5 vuoteen – 20 vuoden vankeus uhkaa
-
21:45
Ensitreffit-Anna ja Taina syyllistävät aviomiehiä turvattomuudestaan – vodcast: "Tekosyitä"
-
21:24
Törkeää piittaamattomuutta: Autoilija ei jalankulkijasta paljoa välittänyt
-
21:04
Netanjahu: Israel tappanut Hizbollahin uuden johtajan ja hänen seuraajansakin – video näyttää väitetyn iskun
-
21:00
Hienot huvilat – tässä on kuudes Suomen kaunein koti -finalisti
-
20:57
SM-liigan tähtihyökkääjä ylistää vuolaasti hurjavireistä joukkuetoveriaan – "Pelaa väärässä sarjassa"
-
20:57
Vaatevoro vaihtoi vanhat kenkänsäkin uusiin, toinen yritti viedä yli tonnilla kosmetiikkaa: Molemmilla sama sovituskoppikikka
-
20:30
Huippukokki Tomi Björck sai Australian kansalaisuuden: "Paras paikka maailmassa"
-
20:26
Huuhkajien merkittävin ongelma tapetilla – näin kommentoi tulikuuma kärkimies: "Siinä pitää parantaa"
-
Lataa lisää