Pankit sulkevat konttoreitaan kiihtyvällä tahdilla

Pankit sulkevat konttoreitaan Suomessa kiihtyvällä tahdilla.

STT:n pankeilta keräämien tietojen mukaan kuluvana vuonna on suljettu jo 70 konttoria, mikä on yli kaksi kertaa enemmän kuin viime vuonna yhteensä.

Eniten konttoriverkostoaan on supistanut Danske Bank. Se ilmoitti keväällä sulkevansa liki 40 konttoria eli lähes puolet Suomen konttoreistaan.

Myös pankkien työntekijöiden määrä laskee. Pelkästään viime vuonna alalta katosi yli 1100 työpaikkaa. Suurin osa leikkauksista on tehty vapaaehtoisten järjestelyjen ja eläköitymisten kautta.

Murros uudistaa toimintaa

Samalla pienet osuuspankit yhdistyvät. Maakuntiin on syntymässä useita uusia pankkeja, kun pienet osuuspankit yhdistyvät, tai useampi pankki sulautuu yhdeksi aluepankiksi.

Osuuspankkifuusioita on meneillään kymmenkunta eri puolilla Suomea. Pankin siirtyminen toisen pankin nimen alle ei johda konttorien sulkemiseen.

Pankkialan murros pakottaa pankit miettimään toimintaansa. Yhdistymisillä haetaan tehokkuutta, kun sääntely on kiristynyt ja alhaiset korot syöneet katteita.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat