PAMin Selin: Hallituksen lupaukset eivät edelleenkään riitä

Palvelualojen ammattiliiton PAMin puheenjohtajan Ann Selinin mukaan pitäisi tapahtua jotakin radikaalia uutta, jotta ammattiliitto lähtisi työehtosopimusneuvotteluihin yhteiskuntasopimuksen pohjalta.

PAM äänesti vastaan SAK:n hallituksen kokouksessa, jossa päätettiin yhteiskuntasopimuksen hyväksymisestä.

– Näissä olosuhteissa meillä eivät sopimusneuvottelut PAMin sopimusaloilla ala. Tätä sopimusta, joka nyt on käsittelyssä, emme hyväksy, Selin sanoi STT:lle kokouksen jälkeen.  
PAM toivoo, että hallitus ottaisi uudelleen harkintaan valmistelussa olevia työelämän uudistuksia. Selin nostaa esiin työsopimuslakiin suunnitellut muutokset sekä perhevapaiden aikana kertyvien lomien leikkaamisen. 

PAM on Suomen suurin ammattiliitto noin 230 000 jäsenellä. Selin ei halunnut ennakoida, mitä ammattiliiton jääminen sopimuksen ulkopuolelle tarkoittaa yhteiskuntasopimuksen toteutumiselle. Sopimuksen kattavuus jää hänen mukaansa työmarkkinaosapuolten arvioitavaksi.

Selinin mukaan PAMin hallituksen jäsenillä ei ollut uskoa siihen, että sopimus tuottaisi tavoitellut tulokset. Luottamusta ei ollut hänen mukaansa maan hallituksen tai yritysten toimenpiteisiin.

– Meidän hallituksen jäsenillä ei oikein ole uskoa siihen, että tämä sopimus tuottaisi sen lopputuloksen, joka tässä on julkilausutuksi tavoitteeksi sanottu. On epäilystä koko sopimuksen tavoitteiden järkevyydestä.

Lupaus veronalennuksista ei olisi Selinin mukaan muuttanut tilannetta sinänsä mihinkään. Hän kertoo kuitenkin, että hän harkitsisi hallituksen kutsumista koolle, jos maan hallitus antaisi lupauksen veronkevennyksistä.

Selin kuvaa SAK:n hallituksen käymää keskustelua erittäin monipolviseksi.

– Tilanne on erittäin vaikea. Tässä ei hyviä ratkaisuja ole olemassakaan.   

Lue myös:

    Uusimmat